Audrey tulee tuomaan hauskuutta tuleviin jaksoihin, se on varma. Aluksi minua häiritsi kuinka Dawson oli niin iloinen, mielestäni liian iloinen päästyään studiolle. Mutta se asia unohtui kuin Dawson sanoi suorat sanat Toddille, nautin siitä.

Muuta piristystä jaksoon toi Wilder, tai no se jono, se oli ihan hauska kohta.

Isoäiti toi myös piristystä, en tiedä miksi, hän ei ole enään sama "nipottaja" vaan tuo mukavan äitihahmon kaikille bostonialaisille.

Oli mukavaa saada uusia "tapoja" henkilöillä. Joeyn juoksuharrastus, mutta kuka pitää puhelinta lenkillä mukana?!! En ainakaan minä. Ja sitten sunnuntaipäivällinen Jenin luona. Muuten huomasitteko sitä taloa, jossa he asuvat?! VAU! :)

Yksi asia, jota olisin toivonut jaksoon paljon, Pacey. Paceya oli aivan liian vähän..

Ja sitten haluan vielä mainita lopusta, minusta Joey teki oikein soitaessaan Dawsonille, koska minusta Joey on tosiaan ollut liian kauan kiinni menneisyydessä. Harmi vain että Dawson ei kuullut viestiä, loppu oli arvattavissa.

TL: Ja näin on saatu Dawson’s Creekin viides tuotantokausi käyntiin. Ja ei voi muuta sanoa kun, että ensimmäinen jakso ainakin oli koko sarjan historian toisiksi huonoin, jäljessä seuraa vain neljännen kauden päättänyt jakso, Coda. Täytyy vain toivoa, että viides kausi paranee edetessään.

Ensimmäinen silmäänpistävä asia jaksossa oli Pacey vähäinen ruutuaika. Eräs sarjan tärkeimmistä hahmoista vilahti ruudussa vain 1,5 minuutin ajan. Miten tällainen on mahdollista? Odotin koko jakson ajan Pacey esiinmarssia ja mitä tapahtuikaan; kaveri tulee esiin, sanoo pari repliikkiä ja kuva leikkaa muualle. Toivottavasti tästä vain ei tule tapa.

Toinen silmäänpistävä asia oli Joeyn ja Paceyn suhteen täydellinen unohtaminen, ainakin Joeyn osalta. Tyttö taitaakin kärsiä pahanluokan muistinmenetyksestä. Tuntuu siltä kuin 3. ja 4. kausi (lukuun ottamatta jaksoa #423) olisi pyyhitty kokonaan pois Joeyn muistista ja tyttö eläisi vielä samaa vaihetta kuin kaksi vuotta sitten. Kuten tyttö itsekin totesi hän elää menneisyydessä, ja todella kaukana siellä.

Mistä muistuukin mieleeni sarjan unelmapari eli Joey ja Dawson. Koska en viitsi asiasta jauhaa enempää kuin on pakollista, niin päätin tiivistää mietelmäni yhteen sanaan: tylsää. Sitten siirrymme hieman positiivisempiin asioihin…

Nyt pitää todeta, että uusi ympäristö ainakin antoi pienen piristysruiskeen muuten niin tylsälle jaksolle. Ja alkukrediitit ansaitsevat ainakin minulta suurta kiitosta. On hienoa, että niissä kerrankin huomioidaan jopa Joeyn ja Paceyn yhteiset kohtaukset, joita tuskin oli alkukrediiteissä ollenkaan 3. ja 4. kaudella, jolloin pari sentään vietti paljon aikaa yhdessä.

Dunston (kuten Audrey Dawsonia kutsui) oli lopultakin kaikkien suureksi iloksi eksynyt parturin ovesta sisään, eikä lopputulos edes ollut yhtään hullumpi. Ulkoisesti näytti siltä, kuin Dawson olisi lettinsä lähdön jälkeen vanhentunut ainakin kolme vuotta. Mikä sinänsä on ihan hyvä asia.

Ja nyt kun hiusasioihin kerran päästiin niin eikös niissä sitten pysytäkin tovi. Joeyn hiukset olivat saaneet aavistuksen verran vaaleamman sävyn kuin viimeksi, mikä piristikin kummasti hahmoa. Jen taas oli antaneet oman pehkonsa kasvaa kesän aikana, eikä sekään osoittautunut yhtään huonommaksi ideaksi. Ja viimeisenä sitten ne Jackin hiukset… ne kyllä sopi hyvin Jackille, antoi siihen hahmoon aivan uutta persoonallisuutta. Tulipa sitten todetuksi sekin, ettei muutos aina ole pahasta. Jenin ja Jackin ystävyyttä oli hieno katsella, läppä lensi ja välillä itseironiset kommentit hauskuttivat. Jen onkin saanut hieman uutta särmää kesän aikana ja hahmo on taas saavuttanut entisenlaisen pirteytensä. Ja Jackista vielä sen verran, että hän oli mielestäni muuttunut kesän aikana hieman oudoksi, mutta ei kuitenkaan pahassa mielessä.

Myöntää täytyy sekin, että Audrey on myös piristävä lisä sarjaan. Ensin olin ihan negatiivinen kyseistä hahmoa kohtaan, mutta kyllä se lopulta paljastu ihan mukavaksi tyypiksi. Tosin en odottanut, että Audreystä näytettäisiin se herkempi puoli näin pian. Toisaalta Audreyn kertomus entisestä poikaystävästään toi elävästi mieleeni Joeyn ja Paceyn, vaikka sarjan tarkoitus varmaan olikin muistuttaa katsojia Dawsonista ja Joeysta. Ihmismieli tekee kepposia.

Eikä se Charliekaan sitten ollut ihan niin kamala mitä odotin. Varmaan monet naispuoliset katsojat ovat jopa kiitollisia kyseisen komistuksen ilmestymisestä ruutuun. Itse en kyseiseen ryhmään tunne kuuluvani. Oli se ihan ok, mutta ei sitten sen enempää.

Ainoa uusi hahmo joka saa minulta täydet kymmenen pistettä ensi esiintymisestään oli Wilder. Tyyppi tuntu niin mukavalta ja luontevalta, ettei siitä vaan voi olla pitämättä.

Lopuksi haluaisin vielä lisätä miinuslistalle entisen aina sanavalmiin Joeyn puuttumisen, sekä Dawsonin yliampuvan puheen ohjaajalle. Nyt onkin aika saattaa tämä ensimmäinen jakso arvosteluni päätökseen. Toivottavasti voimme kauden edetessä todeta, ettei ensimmäisen jakson perusteella pysty määrittelemään koko kautta. Parempia aikoja odotellen…

TIINA: Pelätty ja rankasti arvostelutu Dawson's Creekin 5. kausi löysi vihdoin mutkaisen tiensä suomalaisten töllöttimiin vuoden viiveellä USA:sta. Mutta ei siinä, mitään, better late than never. Vai onko? Siihen vastaan helmikuussa, kun kausi on esitetty täälläkin.

Itse jakso alkoi #201:n viitoittamalla tavalla, mikä toimi yhä. Joeyn tarina oli mielestäni hienosti kirjoitettu, sitä en lähde kieltämään (luin sen vuosi sitten DawsonsDesktop.comissa kokonaisuudessaan). Professori Wilder... Netin kautta häntä tutkailtaessani viime vuonna en koskaan oikein ihastunut häneen. En sitten lainkaan. Mutta nyt hän vaikutti mukavalta. Kummaa :). En tosin vieläkään saa pieneen (tai no) päähäni mahtumaan sitä, että miten kaikki pitävät häntä niiiiin namuna. Siis kyllähän häntä katsoo, mutta ei hän mun entiselle hissan maikalle vertoja vedä. Niin sitä yleistä palvontaa katson hieman kyynisesti. Viisikymmentä tervejärkistä, jopa viisasta tyttöä jonottaa piiiiitkässä jonossa Professori Wilderin puheille pääsyä? As if, sisäinen Aliciani huutaa. Mutta silti hauskoja repliikkejä hänellä oli ja hyvää oli myös se, että vihdoin joku käski Joeyn selvittää tunteitaan oikein tosissaan. Hienoa, ettei Wilder päästänyt Joeyta kipuamaan aidan matalimmasta kohdasta.

Uudet alkutekstit olivat mainiot, tykkäsin kovasti. Etenkin loppupätkä, jossa Joshua yrittää tappaa Katien heittämällä kiviä sen silmään.

Pakko nyt jo tuoda esille jakson upea upea taustamusa! Jennifer Paigen "These Days" soi taustalla Joeyn hölkätessä ja ihana biisi kaikin puolin. Eikä edes jakson paras. Mutta Daaaaawsooooon! Poju on muuttunu ja kiitos kaunis siitä. Siis joku päivä vannoin etten koskaan sanoisi näin, mutta Dawson oli syötävän suloinen siinä valkeassa paidassa ja uudessa hiuslookissaan! Hui, nyt pitäisi mennä pesemään suu saippualla kuin tollaisia puhun. Dawsonin pätkät muuten kuvattiin oikeasti LA:ssa. Dawson vaikutti onnelliselta alussa. Se vartija oli symppis. Rakastin sitä pätkää, kun Dawson käveli kohti studioita ja hymyili itsekseen. Yllätyin oikein siitä, kuinka iloinen olin Dawsonin onnellisuudesta. Ja tuo kuulostaa nyt todella ilkeältä, mutta ei sen pitäisi. Anyways, Todd oli mainio. Hänen aksentistaan puhumattakaan.Upea roolisuoritus siltä, kuka ikinä sen tekikään. Samoin kohtaus, jossa Dawson pääsi istumaan ohjaajan tuolille oli ikimuistoinen. Tämä kaikki sympatia ja rakkaus Dawsonia kohtaan on outoa. Toivottavasti totun siihen :). Okei, eteenpäin. Dawsonin kaatuminen - vaikkei ollutkaan yhtä huvittava kuin Jenin lento #414:ssa - oli hauska! Se pikku saarna, jonka Dawson lopultaa Toddille piti, oli myös ihailtava ja hyvin osuva. Go, Dawson, go! Surullisen taustamusiikin soidessa, Dawsonin kävellessä pitkin öistä katua tuli miltei tippa silmään. Koskettava kohtaus.

Siirrytään sitten Jackiin ja Jeniin. Jackin hiukset oli näin "livenä" paremmat kuin kuvissa. Jenkin oli pirteän näköinen. Ja mitä parasta heidän välinen vitsinheitto oli yhä yhtä omaperäistä kuin aina. Tobeyta olisin kyllä mielelläni katsellut Bostonin maisemissakin. Jenin heitto Gramsin bingokavereista oli miltei ylittämätön, vain Jackin 'bowm bowm chica bowm' kiri ykkössijalle siinä kategoriassa. Harmi vain, ettei sitä suomennettu lainkaan. Tai no, harmi ja harmi. Eteenpäin.

Täältä tulee Charlie Brown, Charlie Brown! Tuota biisiä tulen laulamaan useasti, sen uskon. Jen oli uskomattoman söpö ihastuneena. Siis Henryn aikoihinhan Jen käyttäytyi kuin mikäkin jääkuningatar Henryä kohtaan, joten tämä oli ilo nähdä. Ja Charlie on GORGEOUS! Jopa parempi nyt kuin Gilmoren tytöissä. Ja nyt vihdoin Jen löysi sen basistinsa, jota on aina halunnut... Ja mikä parasta, Charlie siis ei ole tyhmä. Vaikka senkin minä hänelle antaisin anteeksi, niin upea hän on noin ulkoisesti.

Joshua Jacksonina olisin protestoinut miekkosen kohtelua ja kovalla äänellä. Kahden jakson aikana Joeyn kuuluisaa hiusten haromista on näytetty enemmän kuin Paceyta, joka kuitenkin on yksi sarjan päätähdistä. Mutta Pacey todella oli myös onnellisen näköinen. Lämmitti kummasti sydäntä, kun miettii kuinka vaikea kevät hänellä oli 4-kauden lopulla.Grams on yhä koko porukan coolein hahmo, ehdottomasti.

Joey Potteriinhan se lopulta kaikki kärjistyy. Ensinnäkin, uusi hiustyyli oli ihan mukava. Ei parempi, mutta mukava. Hiukset näyttivät paljon ohuemmilta nyt. Onpa syvällistä. Eli, tavallaan pystyn samaistumaan Joeyhin, sillä itsekin vuosi sitten muutin yksin uuteen ja outoon paikkaan. Mutta totta puhuen siihen ne yhtäläisyydet loppuivat. Huoneeni ei ole läheskään yhtä hieno, jos seepramattoa ei oteta huomioon. Joeysta ja hänen surkuttelustaan voisin jankata vuosia, mutta keskityn nyt positiivisiin puoliin. Joey osasi päästää irti. Tosin sekin tapahtui vasta viiden boolilasillisen jälkeen ja Audreyn vaikutuksen myötä. Mutta silti se tapahtui. Ainoa asia, mikä mielestäni oli ristiriitaista oli se, että ensin Joey sanoo, että "Sanon nyt hyvästi", tms. ja seuraavaksi "Soita minulle.". Haloo! Olenko ainoa, jonka mielestä tuo oli niin joeymaista? Voi kun hän vain osaisi päättää. Nörttipoju vaikutti mukavalta. Siis se, johon Joey törmäsi bileissä. Mutta Audrey ehti Joeyn edelle...

Audreysta sitten. Itse olen yksi suurimmista Busy Philipps -faneista tällä maapallonpuoliskolla (jos et usko, vieraile osoitteessa www.busy-philipps.com niin näet hullaantumisen asteen). Komedienne numero yksi. Miltei joka ikinen lause, mikä hänen suustaan ulos putkahti oli klassikko jo syntyessään. "Dunston ei ole tulossa?" Repeän joka kerta. Ja kuulitteko, kun hän lauloi? Wau, sanon minä. Ensinnäkin, "I Ran" on biisien parhaimmistoa. Toisenakin, Busy osaa laulaa ja esiintyä. Voi, mitä tekisinkään sen eteen, että hän siirtyisi jonain päivänä musabisnekseen. Sarjan tekijöille iso iso kumarrus siitä, että he löysivät moisen aarteen!

Loppupätkä oli kieltämättä odotettavissa, mutta silti se oli hellyyttävä. Oli tosin aivan liian pitkistetty halaus. Mutta toisaalta mitään sanomaton pälpätys olisi pilannut kohtauksen täysin. Noniin, siis Dawson on Bostonissa, sielunystävät taas yhdessä. Joeyn katseessa oli kuitenkin tiettyä epäilyn häivähdystä, jota toivon mukaan selvitellään tulevaisuudessa paremmin. Tuskin olen ainoa, joka toivoisi, että Joey selvittäisi tunteensa kerralla selväksi. Olisi nimittäin helpompaa kaikille muillekin. Peukut pystyyn.

Kokonaisuudessaan jakso oli menevä. Juttelua ja analysointia oli selvästikin vähemmän. Tuntuu enemmän siltä, että asioita puntaroidaan nyt enemmän mielessä. Jakso ei ollut edellisten kausien ensimmäisten jaksojen tasoa, ikävä myöntää. Mutta kunnianhimoinen yritys se silti oli. Audreyn ja Charlien tuoma piristysruiske tuli tarpeeseen. Huomattavin ero kuitenkin oli se, että nyt hahmojen keskivertainen iloisuus/onnellisuustaso on nousemaan päin. Ja samoin sarjan huumori on kehittynyt ja paranee yhä vain.

Jukka Keskiselle vielä iso kiitos siitä, että käännösvirheet pystyi tällä kertaa laskemaan yhden käden sormilla ;)!

Vaikken olekaan aivan niin taivaassa, kuin #401:n nähtyäni, olen silti positiivisella asenteella valmis seuraamaan tulevan kauden tapahtumia, ja etenkin hahmojen kehittymistä ja itsenäistymistä. Pidetään kaikki avoin mieli, joohan? Ensi viikolla nähdään taas.

TANJA JOHANNA: Aina uuden kauden alkaessa odotan innolla sitä ihka ensimmäistä jaksoa, joka määrittelisi tulevan kauden. 5-kauden alkamiseen varustauduin Geisha-levyillä, Pepsi Maxilla ja nenäliinoilla. Negatiivisista ennakkoluuloistani huolimatta olin valmis jättämään samaan aikaan tulevan Formula Studion väliin. Myöhemmin valitettavasti totesin ettei se ollut sen arvoista.

Daydream Believerin startatessa tunsin mielihyvää siitä, että kautta aikojen rakkain sarjani oli palannut ruutuun, huolimatta siitä että ensimmäisenä nähtiin Dawson ja Joey suutelemassa. Muistot tulvivat mieleeni, ja tiesin että en pystyisi liikkumaan seuraavan tunnin aikana yhtään mihinkään sängystäni. Alkukrediitit olivat ihanan uudet ja tuoreet - tosin varmasti kyllästyn niihin vielä tässä piakkoin.

Joey college-ympäristössä oli ihan mielenkiintoista katsottavaa, mutta kuten olemme jo todenneet - liika on liikaa. Koko ensimmäisen jakson ajan Joey selvästi hallitsi tv-ruutua, mikä oli mielestäni erittäin ärsyttävää.

Parturissa käynti nosti huomattavasti Dawsonin arvoa silmissäni. Mutta muuten en kyllä edelleenkään lämmennyt sille. Tosin se ohjaajantuoliin istuminen oli aika iso juttu, enkä yritäkään kieltää ettenkö olisi iloinnut Dawsonin puolesta. Mutta poitsun pitämä moraalisaarna Toddille oli jotenkin ihan liian mahtipontista, jopa Dawsonilta. Olisin ollut erittäin hämmästynyt jos Dawson EI olisi saanut potkuja.

Entäs sitten Jen ja Jack? Kerrassaan loistavaa yhteistyötä. Näiden kahden kemiat sopivat yhteen täydellisesti, ja sehän on todettu jo paljon aikaisemminkin. Olisin tosin mielelläni nähnyt tämän parivaljakon kursseilla opiskelemassa. No ehkä senkin aika vielä koittaa joskus. Jokatapauksessa, nämä kaksi lumoavat aina yhtä voimakkaasti.

Todennäköisesti suurin pettymykseni tässä jaksossa oli Paceyn syrjintä. Ruutuaikaa muutama minuutti, ja se siitä? Olin ERITTÄIN pettynyt, sillä Pacey on aina ollut suosikkihahmoni. Tosin se kundi kaipaa parturia pikaisesti. Ottaisi mallia ystävästään ;)

Sitten nämä uudet henkilöt. Charliesta olin kuullut uskomattoman paljon kehuja ennen nähtyäni jakson, ja en voi kieltää ettenkö pitänyt noista söpöistä kasvoista, mutta todellinen herkku löytyi ihan muualta, nimittäin Joeyn luokasta. Professori David Wilder. Uskomaton mies. Nähdessäni tuon jumalaisen ilmestyksen revähtivät silmäni auki, ja en voinut muuta kuin tuijottaa... Kuola valuen tajusin löytäneeni täydellisen syyn pysyttäytyä Nelosella sunnuntai-iltapäivisin.

Audreyn suhteen olin epäileväinen, mutta nähdessäni tytön tositoimissa, oli yllätykseni positiivinen. Pippurinen lisä joukkoon, mikä on pelkästään hyvä. Tosin vähän petyin kun tyttö kykeni syvään keskusteluun Joeyn kanssa siellä bileissä. Olisi ollut mielenkiintoisempaa nähdä kuinka kauan Joey olisi jaksanut jakaa huoneensa tuon miestennielijän, ja vielä jakson alussa pinnallisen tytön kanssa. Jokatapauksessa, tervetuloa joukkoon Audrey. Sitten toinen erittäin positiivinen yllätys: Todd. Okei, olihan se aika v****mainen Dawsonia kohtaan, mutta näin pinnallisesti ajateltuna se oli aivan ihana.. Erittäin komea mies. Kiinnitin huomioni erityisesti sen kauniisti kaartuvaan nenään. Oletettavasti sitä ei enää ruudussa nähdä kun Dawson sai potkut.. Harmi.

Loppujen lopuksi päädyn kuitenkin alkupäätelmääni: jakso oli erittäin huono, suorastaan pohjanoteeraus. Mutta tottakai pidän mielessäni jakson positiiviset puolet, koska niitäkin oli. Huolimatta tästä jaksosta en varmasti koskaan tule unohtamaan mitä tämä sarja on minulle merkinnyt näinä vuosina, joina sitä on ollut mahdollisuus seurata.

TIINA: Ensinnäkin, Sini? Menee yli hilseen.

Okei, alusta lähdetään. Tuo puhelinhommelihan oli täyttä dejá vuta Frendeistä. (Muistatteko kun Rachel oli kännissä jättänyt Rossille viestin puhelinvastaajaan?). Hyvä vaan, että Dawson sai kuulla sen, vaikka olisi luullut, että Joey olisi jo maininnut siitä aiemmin. Audreyn "Hän on aikamoinen tyttö, eikö olekin?"-sutkautus oli sarjan historian suurin vähättely.

Jack ja Jen. Kaksi ihmistä, joiden väittelyä jaksaisi seurata vaikka kuinka pitkään. Tulee mieleen vain, että kuinka hauskaa Kerr Smithillä ja Michelle Williamsilla on kuvauksissa. Kemiahan pelittää niin, että Katie ja James kalpenevat rinnalla. "Kuinka monta poikaa suutelit viime vuonna?" oli niin verraton pätkä, että. Harmi vain, ettei Jackia nähty tuota kohtausta enemmän tässä jaksossa, etenkin kun Kerr on onnistunut niin upean rusketuksen itselleen hommaamaan kesän aikana.

Charliesta on - odotusten mukaisestikin - tullut uusi namupojumme. Siis alle kolmekymppisistä...Charlien hullaantuminen Jeniin, ja Jenin muka-välinpitämättömyys sitä kohtaan oli hupaisaa. Radioasemaideasta puhumattakaan. Ja Jen on niin suloinen ihastuneena, mutta silti hän on sisältä täyttä gal poweria. Yllättävää ei ollutkaan se, että Jen toimi impulssiensa mukaan ja teki, mitä mieli halajasi. Eli siis hyppäsi lakanoiden väliin Hra Brownin kanssa.

Jenin käsittämätön hössöttäminen seuraavana aamuna (kuka muuten herää itsestään sunnuntaiaamuna kello 5.00? Sen luonnonoikun minäkin mielelläni tapaisin.) oli vain hellyyttävää. Tätä nykypäivän Jen Lindleyta kohtaan minulta tuntuu löytyvän vain sympatiaa. Ja juuri tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi Jenin puolesta. Hän on taas spontaani oma itsensä. Enkä tarkoita tuolla huoraa.

Wilderin poju oli kieltämättä taas kierolla tavalla ihana. Ehkäpä liian ihana opettajaksi. Mutta Joeyn mielialassa ei ole tapahtunut paljoa muutosta. Hymyilyä oli taas vaikea bongailla Potterin tytön huulilta. Mikä on harmillista. Wilderin kaltaisia opettajia, joilla on moinen huumorintaju ja rentous, saisi olla tosielämässäkin. Oscar Wilde, LOL! Hyvä muutos tosin Joeylta, että hän tällä kertaa pani kunnolla vastaan Wilderille.

Kun Joey lopulta pääsi purkamaan sieluaan Wilderille, muistin taas, kuinka hänestä pidän. Ymmärränhän minä tavallaan tuon alkukankeuden, jota hän potee nyt collegen alussa. Siispä osaksi otan takaisin aiemmat puheeni. Ei ole helppoa olla tyttö joen toiselta puolelta.

Audreylla on erinomainen vaikutus Dawsoniin. Sepä siinä Audreyssa juuri viehättääkin, että hän pystyy noin vain ystävystymään miltei kenen tahansa kanssa. Dawsonia Audrey "luki" kuin avointa kirjaa, mutta samalla antoi Dawsonille neuvoja. Mutta niitä hän ei kertaakaan tyrkyttänyt Dawsonille. Ja "You can thank me later for rocking your world."! Audreyn sutkautuksista saisi vitsikirjan koottua jo parin jakson perusteella.

Dawson vaikutti todella surulliselta kuultuaan Joeyn viestin. Ja ymmärtäähän sen. Jätkä matkustaa mantereen toiselta puolelta toiselle ja saa tuollaisen tervetulon. Sucks to be Dawson. Audrey onneksi onnistui piristämään Dawsonia. Harmi vain, että Joey meni vielä siitäkin valittamaan. Joeyn pitäisi ymmärtää, etteivät kaikki naissukupuolen edustajat perusta olemassaoloaan Joeyn kiusaamiseen.

Melanie Shea Thompson. Yksi typerä kysymys: mistä hän nyt tupsahti? Siis tiedänhän minä, hän oli Paceyn kesäheila. Mutta no, pirteältähän se vaikutti. Seksillehän heidän suhteensa selvästikin perustui, mutta whatever makes you happy. Ja melko rennolta ja iloiselta Pacey vaikuttaa. Taas vain tuo luuseri-hommeli nousi esille. Get over it already!

Dougie ooh Dougie! Että oli ihana nähdä sitäkin. Ja oli upeaa huomata, että hän noin välitti pikkuveljestään, että ensinnäkin tulee Bostonissa saakka käymään Paceyta moikkaamaan ja sitten painosti Paceyta työpaikan suhteen, sillä Paceyn parastahan hän vain ajatteli. Kunpa vain häntä nähtäisi useammin, tälläkään kaudella häntä tuskin edes nähdään tästä lähtien. Dylan Neal forevah!

Danny Brecher muistuttaa Paceyta niin monin tavoin, että siinä oli uusi tuttavuus, jonka näkemistä odotan kyllä tulevaisuudessakin. Huumoria ainakin riittää. Karen on uskomattoman nätti, se on pakko sanoa. Hän oli (siteeraus chat-tuokiostamme:) "näpsäkkä neiti". Enemmän kommentteja hänestä sitten kun on jopa jotain sanottavaakin.

Ketäs on vielä käsittelemättä? Ainiin joo. Dawson ja Joey. Joey ja Dawson. Toisaalta oli hyvä, että he alkoivat setvimään lopussa välejään. Etenkin Dawson nosti esille tärkeitä kysymyksiä. Niihin me kaikki luultavasti toivoisimme vastauksia, vihdoin ja viimein. Nyt se jäi taas avoimeksi. Mitä he päättivät? Mitä he tuntevat toisiaan kohtaan? Mitä he toivovat tulevaisuudelta? Miksi heidän suhteensa on näin complicated? Se on tavallaan kiehtovaa, mutta tapa, jolla he sitä käsittelevät on kaikkea muuta kuin kiehtovaa. Se, mitä heidän välillään joskus oli, tuntuu vähenevän joka hetki. Sitä taikuutta on jo niin monesti kierrätetty, eikä se ole kehittynyt suuntaan eikä toiseen. Turhauttavinta on se, että vuosienkaan jälkeen he eivät osaa päättää. Jos rakkautta on nii-iin paljon, niin hemmetti olisivat sitten yhdessä, päästäisi siitäkin odotuksesta eroon. Tämä ei ole pelkästään P/Jerin mielipide. Tuskinpa kukaan jaksaa seurata tätä yksi-askel-eteenpäin-ja-kaksi-taaksepäin -kuviota kovin pitkään. Mitä ikinä he päättävätkin, toivon, että he tekisivät sen jo. Haluaisin vähän toimintaa pitkästä aikaa.

Kaikessa kauneudessaan jakso pyöri eteenpäin reippaalla otteella ja pirtsakka ilmapiiri säilyi miltei loppuminuuteille asti. College-Dawson's Creek ei ehkä ole parempi kuin High School -Dawson's Creek, mutta sentään se on särmikäs.

Mutta silti, kaikista maailman sponsoreista, miksi juuri Sini?

VEERA: Toinen jakso oli paljon parempi kuin edellinen. Tätä jaksoa katsoessa unohtui kokonaan edellisen viat. Kiitokset siitä Jenille, Charlielle, Jackille, Audreylle ja Wilderille.

Alku oli hiukan omituinen, tai sekava.. Luulin että kysymyksessä oli samainen aamu kuin mihin ensimmäinen jakso loppu, mutta se olikin joku muu päivä. Alku oli Joey, Dawson, Joey, Dawson, Joey miksi jätit tuollaisen viestin.. ja pla pla.. en halua jäädä siihen enempää..

Sitten siiryimmekin jo Jeniin ja Jackiin, jotka ovat aivan mahtavia. Heidän ystävyys vahvenee koko ajan sen huomaa. Jackin voittama "kisa" oli hauska, aivan kuten kohta, jossa he löysivät Charlien. Charlie ja Jen ovat niin söpöjä, heitä ei voi seurata hymyilemättä.

Jes! Paceya oli tällä kertaa enemmän kuin viimeksi, mutta Pacey ei ole Pacey ilman muita ja Dougia. Paceylla tyttöystävä?!! Haloo!! Voisiko joku selittää, miksi?? Itse olen Paceyn ja Joeyn kannattajiin kuuluva, joten en voinut muutakuin vihata tätä blondia, isin tyttöä. Pacey oli kyllä suloinen kun ei voinut maksaa päivällistä. Löytäisipä Pacey jo tiensä muiden creekiläisten joukkoon.

Wilder oli hauska, hänen pieni joukki oli hauska, muille kuin Joeylle..

Audreya voisi olla enemmän, sillä hän on aivan upea!!

Dawson olisi omasta puolestani häippästä takaisin LA:han joten meidän ei tarvitsisi kestää tätä Dawsonin ja Joeyn välisiä draamaattisia vaiheita. Been there, done that.

Mutta kuten jo alussa sanoin jakso oli paljon parempi kuin edellinen, joten ehkäpä seuraava on vielä parempi.

TIINA: Jakson alkuhan oli mainioistakin ylempänä: ensin hieman huumoria, girl talkia ja lopulta Joey bongaa Paceyn. Hänen ilmeensä kertoi paljon. Olin itse asiassa tavallaan iloinen, että Joey oli se, joka pelkäsi Paceyn tapaamista. Olisi nimittäin ollut melko surullista nähdä, että Pacey haikailee yhä Joeyn perään, jos tunne ei olisi molemminpuolinen. Nytpä se oli. Ainakin jollain tasolla.

Audrey antoi Joeylle hyviä neuvoja, anteliaiden ylistysvirsien lomassa. Joey saisi arvostaa Audreyn ystävyyttä enemmän.

Itse jälleentapaaminen oli kaikin puolin hellyyttävä. Molempien silmät tavallaan loistivat ja siitä huomasi, että kemia on yhä tallella. Tähtihommeli oli kaunis, vaikkakin hieman liian nopeasti puittu. Se olisi voinut olla paljon enemmän, jos sitä ei olisi kiirehditty. No mutta jatkokin oli mainiota, kun he omaksikin yllätyksekseen pystyivät olemaan niin läheisiä noin nopeasti. Rivien välistä lukea pystyi sen yhteisymmärryksen ja äänettömän anteeksiannon. Ja se on tämän parin taikaa. Kokonaisuudessaankin tämä kohtaus nousi omalle tasolleen, siinä oli jotain niin hienoa, etten osaa sanoa mikä se oli. Ehkei minun tarvitsekaan.

Jen oli palannut maan pinnalle Charlien suhteen. Hän tosissaan yritti rakentaa suhdetta, normaalia ja tasapainoista suhdetta, mutta kaipa jos itse suhde sai alkunsa lakanoiden välistä, ei lähtökohdat älylliselle aikuismaiselle ihmissuhteelle ole mitä parhaimmat. Mutta sitähän college tavallaan symbolisoi. Sex, drugs and rock 'n roll! Party on! Charlie jatkoi sitä, missä on paras, eli tappavan suloisena olemistaan. Ja hei, eihän hän palkkaa turhasta saa!

Jack'kin pääsi nauttimaan elämästään, good for him. Vaikka itsekin olisin hänen asemassaan ollut ärtynyt siitä, että veljeskuntalaiset (alan tästä lähtien kutsumaan heitä simppelisti 'frat boys'-nimityksellä. OK?) halusivat hänet alunperin seksuaalisen suuntauksensa vuoksi, mutta silti hyviltä tyypeiltähän he tavallaan vaikuttivat. Ja Jack mielestäni tarvitsee vähän hauskanpitoa. Siis Capesidessa Jackin ainoa ilopilkku tuntui olevan futis, joten on vain korkea aika antaa Jackin bilettää.

Grams on ihana. Hän tuntuu aina tietävän juuri sopivaa sanottavaa kaikissa tilanteissa. Jackille hän sanoi aivan ihanasti: "If these fellows know you 1/10 as well as I know you, I am quite certain they want you for much more than filling a quota." Suomennos vain pilaisi tuon, joten jätän sen välistä.

Paceyn puuhat ravintolassa alkavat kiinnostaa todella. Danny on hauska, mutta vaativa. Ja sitä Pacey tarvitseekin. Hieman suuntaa elämälleen. Karen on melko kärttyisä, mutta syystäkin. Paceyn ja Karenin väittelyssä on jotain tuttua, muistuttaa nimittäin 1-kauden P/J-banteria... Aah, niitä aikoja. Mutta nytkin nautin Paceyn vitsailusta ja sutkautuksista mitä suurimmissa määrin.

Dawsonin paluu Capesideen oli mukavaa katseltavaa, mutta surullista samalla. Gale ja Mitch ovat niin herttaisia yhdessä, että sydän pakahtuu. Lilykin oli kasvanut jo isoksi, way too cute. Mitch oli hyvin ankara ja anteeksiantamaton Dawsonille, mutta ymmärtäähän sen. Itse en oikein osaa sanoa, kumman puolella olin. Toisaalta se ON Dawsonin unelma, mutta toisaalta hän ei ole onnellinen Losissa. Mutta ehkä hänen ei pitäisi luovuttaa aivan vielä. Ääh, vaikea kysymys. Mitchin ja Dawsonin ollessa Dawsonin huoneessa, saarnatessaan Mitch tuli AAAAAIIIIIIIVAN liian lähelle Dawsonia. Siis karmivan lähelle. Ei ollut pusu kaukana.

Dawsonhan todella teki päätöksensä Joeyn takia, joten oletan, että hän myös haluaa takaisin yhteen Joeyn kanssa. Kunpa hän vain olisi puhunut siitä Joeylle, laittaisi asiat pyörimään.

Toisaalla pyörät pyörivätkin, ikävä kyllä. Mitchin viimeiset hetket olivat selvästikin dramaattiset, mutta toisaalta liian dramaattiset. Jätskitötterökarmaa. Olisin ehdottomasti John Wesley-Shippinä (Mitch Leeryn esittäjä) vaatinut jotain kunnollista poistumista sarjasta, tuo nyt oli vain liioteltua ja kierrätyskamaa. Sääli sinänsä, tässä olisi voitu kunnolla käyttää mielikuvitusta. Mutta jatketaan hautajaisten jälkeen asian puimista.