#302 Andien paluu
Aloitan taas kommentoimalla jakson nimeä. Jenkeissä jakson nimi on "Homecoming", mikä sopii jakson juoneen kahdella tavalla: Andie tulee kotiin sekä sitten lisäksi Capeside High'ssa on pian ne vuotuiset homecoming-futisottelut. Mutta no, mitäs me suomalaiset noista jenkkiperinteistä tiedetään? Joten tyydytään sitten "Andien paluuseen". Aah, kylläpä helpotti päästä tuosta rutiinista yli. Noniin, eli jakson kimppuun. Paceyn ja Dawsonin ystävyyttä on nyt kolmoskaudella pidetty tosi näkyvällä jalustalla, mikä on vain plussaa ottaen huomioon tulevat tapahtumat. Mutta ei mennä asioiden edelle. Alkupätkä oli mahtava, kaikilta kanteilta katsottuna. Joka ikinen kerta tämä show yllättää minut sen huumorillaan. Can't get enough of it. Häiritsevästä silmien siristelystä huolimatta Evellä on hyvätkin hetkensä, kuten tämä jakso osoitti. Mutta siitä myöhemmin. Andieta oli taas ilo nähdä, vaikkakin hän oli hieman ärsyttävä tavallaan. Eikä ne Andien teot/selityksetkään niin ärsyttäneet, vaan se hiustyyli. Siis kuinka monella 16-vuotiaalla on hiukset 5-vuotiaan tavalla? Se ei ollut kysymys, siis säästäkää arvokkuutenne silmissäni älkääkä väittäkö vastaan. Paceyllä todellakin oli oikeus tehdä bänet Andien kanssa, sitä tuskin monikaan lähtee kieltämään. Ihailtavaa oli se, kuinka Pacey silti pystyi puhumaan niin kauniisti Andielle. Andieta en vaan ymmärrä, siis come on, girl, miten joku ylipäätään lähtis pettämään maailman yhtä upeinta elävää olentoa Lenny Kravitzin ohella? Menee yli ymmärryksen... Okei, Joeyhin sitten. Oli pitkästä aikaa piristävä nähdä jakso, jossa Joey oli enemmän taka-alalla. Ja tämähän on jo aikamoinen luonnonoikku, näin ei ole tapahtunut kuin 4-kaudella jaksossa, jossa Jen ja Joey on Nykissä. Ei siinä, ettenkö tykkäisi Joeysta. Päinvastoin. Nyt tällä kaudella Joey kasvattaa kunnioitustansa minun silmissäni. Tässä jaksossa oli upea se Joeyn terapia-hommeli, minkä avulla Pacey pääsi Andien huoneeseen. Hehee x 150. Sitten Jeniin ja Jackiin. Jack futarina = paljon kohtauksia, joissa näytetään hikoileva ja usein myös tiukoissa paidoissa esiintyvä Kerr Smith = paratiisia allekirjoittaneelle ja monille muillekin. Uuhlalaa. Poju ei ole koskaan näyttänyt yhtä upeelta. Muutenkin Jack on ollut niin rento näissä jaksoissa. :) Samoin Jen on loistanut entistä kirkkaammin. Siellä kannustutjuhlissa Jenin "Go Capeside, go Capeside!" tuli niin sydämestä, että koski. Naurulihaksiin siis. Onko ihmisillä naurulihaksia, vai miksi niitä kutsutaan? Go figure. Andien reaktio summasi kaiken parhaiten "Jen on cheerleader ja Jack on futisjoukkueessa. Tulinko minä terveeksi ja kaikki muut hulluiksi?". En muista tarkkaa suomennosta, mutta silti. Eipä olisi uskonut, mutta toisaalta siinä se hienous juuri onkin tässä sarjassa. Ja eteenpäin... Eli Eve Shitmaniin. Anteeksi lapsiystäväni. Mutta kuten jo mainitsi, Evellä oli hetkensä tässä jaksossa, kuten se lavaesiintyminen. Mahtava. Kohtauksen "pilasi" miltei kyynelten partaalla olevan Joeyn reaktio. No, eihän sitä kaikkea voi saada. Ja kyllähän Joey keräsi sympatiat puolelleen, viimeistään sillä puheellaan Paceylle anteeksiannosta. Pakko sanoa, että vaikka käsikirjoittajia on helppo kritisoida, niin silti he osaavat asiansa silloin tällöin. Siinä puheessa oli asiaa. Että näin. Loppukohtaus laiturilla oli myös suloinen. "Do you think every Dawson has her Joey and every Joey has her Dawson?" -> "I hope so. For their sake." Aaaahhh. #301:n "Go to hell"-kommentista päästiin tähän yhdessä jaksossa. Oh the wonders of teen television shows. Mutta silti oli hellyyttävä, etenkin kun Dawson luopu siitä rasittavasta riipuksestaan. En voi olla mainitsematta, että netistä pystyy ostamaan samanlaisia riipuksia. Mailatkaa jos olette kiinnostuneita koristamaan kaulaanne sellaisella. Sen on muuten alunperin tehnyt Jimmy VDB:n äitsykkä, ja tähän jaksoon asti jokaisen Dawsonin paidan piti sopia kyseiseen koruun. Siinä teille trivia-tietoa päivän piristykseksi. Mutta nyt jo kuulen uskonnon kirjan kutsuvan... heti katsottuani "The Gift - Enne"-leffan. Voi mua hikkeä. ;) Lisää myöhemmin.

#303 PSAT-testi
Teknisistä ongelmista johtuen näissä tuli nyt pieni viivästys. Mutta kyse ei ole ylitsepääsemättömästä esteestä. Okei, aika keskittyä olennaiseen, eli viime keskiviikon jaksoon. Viime keskiviikon hienoon jaksoon. Olen hieman epäreilussa tilanteessa, sillä toisin kuin muut 3-kauden alun jaksot, tämä kyseinen jakso on ollut minulla nauhalla jo ennestään, joten luonnollisesti olen nähnyt sen useammin. Ja siksi kenties pidän siitä enemmän. Mutta mitäs sitä itselleen voi? Eihän minun tässä puolueeton tule olla... eihän? Mutta joo. PSAT-koe. Taas kulttuurierot nostavat ruman päänsä... Nevermind. Jakso kokonaisuudessaan oli laatua. Ja tarkoitan sitä. Kuten jo tavallista, aloitan alusta. Eli tällä kertaa alkupätkä oli taas mainio; Dawson & Eve Dawsonin huoneessa, analysoimassa Felicitya. Nythän kun Felicity (vihdoin ja viimein) näkyy myös Suomessa, tajusin tuon alun paremmin. Mutta se 'mainoskatko'-hommeli oli loistava! Okei, ekana Dawson Leery. Eli Even vaikutus ainakin tässä jaksossa oli hyvin negatiivista. Siis Dawsonin syytähän se itse sotku ei periaatteessa ollut, mutta silti Dawson oli se, joka siinä väärin teki, etenkin syyttäessään parasta kaveriaansa kokeen pöllimisestä. Onneksi hän sentään tajusi lopulta millainen Eve on, ja sanoi, ettei pidä siitä mitä on havainnut. Even ilme oli huvittava; oikeesti, en tajua kuinka ja miksi aina välillä hän siristelee silmiään silleen oudosti. Häiritsevää. Mutta eteenpäin. Joey seuraavaksi. Eli käsikirjoittajat (kolmannentoista miljoonannen kerran) loistivat Joeyn suusta pääsevillä sutkautuksilla. Esimerkkinä tästä nerokkuudesta "Kiitos, Dawson Leery, kun osoitit että kivekset voittavat aivot." Oli kylläkin parempi englanniksi ("Thank you Dawson Leery, for proving us that the groin outwits the brain.") Mutta siitä huolimatta se oli mahtava. Joey oli lopussa kuitenkin tosi hyvä ystävä Paceylle, mikä oli hienoa. Ja erikoismaininta Joeyn naurulle siinä kohtauksessaan; se oli jotenkin niin... pöhkö. Mikäli tajusitte nauhoittaa jakson, kelatkaa ihmeessä! Okei, okei, ei sillä pitäisi väliä olla... Sitten Paceyhin. Kuten jo todettu, Dawson oli täysin anteeksiantamaton syyttäessään Paceyta. Silti Paceyn ei olisi pitänyt mennä juopottelemaan koetta edeltävänä iltana. Siitä huolimatta aina kun Pacey näin tekee, saamme lisää upeita sutkautuksia, joten valita en. Tämän jakson paras paceykommentti oli "Päivää herra Laituri, me tapaamme taas.". Klassista Pacey Witteriä. :) Se, että Pacey seurasi Dawsonia ulos kokeesta osoitti heidän ystävyyden vahvuutta. Se, ettei Dawson tajunnut sitä vahvuutta aiemmin tässä jaksossa, oli harmillista. Mutta silti se "What took you so long?" oli erittäin sopiva. Itseäni vain jäi harmittamaan se, kun he kävelivät pois koululta vierekkäin. Siis ei se kävely itsessään, mutta se tapa, miten he kävelivät. Molemmat olivat jotenkin niin jännittyneitä, että se näytti jotenkin luonnottomalta. Mutta tämä on taas vain yhden tytön mielipide. Will&Gracesta sen verran, että heidän kohtauksistaan ei voisi saada täydellisempiä edes yrittämällä. Turha minun on lähteä niitä kertaamaan, kelatkaa ne itse ja nauttikaa! Erikoismaininnan ansaitsee kohtaus, jossa Henry hokee Jackin mantraa, ja miltei juoksee Jenin yli. Jotenkin vain oli niin... suloista naiivilla tavalla. Hehee... Andie McPheehen sitten. Andiesta ei varmaan kukaan voinut tykätä tässä jaksossa; kaikki, mitä hän teki oli niin kamalan itsekästä. Enkä voinut sääliä häntä. Siis okei, onhan ihan ymmärrettävää, että hän tahtoo päästä eteenpäin elämässään, mutta on nyt vähän liioteltua mennä palauttamaan kaikki muistot Paceysta. :( Höh. Ei todellakaan ollut kiva. Nojaah, anti olla. Mitään syvällistä tai edes syvälliseltä kuulostavaa en enää tästä jaksosta saa puristettua. Siispä kiitän, kumarran ja poistun paikalta.

#304 Kotielokuvia
Sarjassamme kotielokuvia. Olipas mukava jakso, todellakin. Mitäs siinä tapahtuikaan..? Katsoin sen viimeksi viikko sitten. Okei, kelaillaanpa sen verran... Noniin. Anteeksi jaarittelusta. Eli, pakkohan se on myöntää, että alkupätkä oli suloinen. Aivan ihana. Aahh, hetkeksi päästin D/Jerisyyteni valloilleen. By-gones! Mutta oli herttainen. Pacey sanoi osuvasti "Once a heart-breaker, always a heart-breaker, huh?". Okei, no sitten Dawsonin filmiprojektista. Mielestäni Dawsonilla oli periaatteessa hyvät syyt tehdä se uutispätkä vastoin Mitchin tahtoa. Itsekästä? Kenties. Mutta silti tavallaan ihailtavaa, että Dawson piti päänsä... kerrankin. No mutta, joo, Jack. Jack oli ja on yksi upeimmista hahmoista. Kuten tälläkin kertaa. Andien hössäämisestä huolimatta Jack onnistui keskittymään peliin hyvin. Peli, jonka ymmärrykseni perustuu Jerry Maguireen, ei sinänsä ollut erityisen kiinnostava, mutta Jenin pikku idea oli sitäkin mielenkiintoisempi. On mahtanut olla aika hulppaisaa filmata sitä pätkää. Nyt kun tuli mietittyä, on itse asiassa aika hauska nähdä Mitch futiskentällä. :) Ja muutenkin Mitch oli tosi upea tässä jaksossa, etenkin loppukohtauksessa. Siitä ei sitten enempää. Siirtykäämme Joeyhin ja Paceyyn. Brilliant. Absolutely brilliant. Oli niin hulvatonta, ettei paremmasta väliä. Koko pinnaus/liftaus-hommeli oli niin huippu, että... Ei kukaan (edes D/Jerit) voi kieltää, etteivätkö nauttineet Joeyn ja Paceyn pätkistä. Nyt ei tee mieli analysoida joka yksityiskohtaa, joten taas vain eteenpäin. Homecoming queen. Wow. Jen rulaa silti. Tämä koko Jenin suosituksi nousemis- kuvio on niin uskomattoman ironinen, ja juuri siksi niin mainio. Yksi kysymys vain, mitä ihmettä Jenillä oli jaloissaan siellä Capeside High'n käytävillä? Kamalat bootsit! Ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta edes Doc Martinit eivät ole noin... epäsopivat. Mutta no, ehkäpä se juuri oli se syy, miksi Jen niitä käytti :))! Henryn ja Jenin suhde on niin outo ja, no... outo, ettei sitä oikein osaa pienet aivoni vielä käsitellä taidokkaasti. Mutta "Come here, freshman!" lämmitti sydäntäni. Aah. Juups, sitten vielä sanottakoon pari sanaa loppukohtauksesta, jossa Joey katselee Dawsonia ja itseään pikkuisina. Aahhhh. Koko kohtaus oli niin lämmin ja pehmeä, ja jotenkin niin kaunis. Joeyn hiuksetkin oli hyvät... pitkästä aikaa. Sori, sori, sori. En itselleni tuota kommenttia anteeksi voi antaa, ottaen huomioon omat kaksihaaraiseni. Siispä pidän taukoa, ennen kuin ryntään kohti seuraavaa jaksoa.

#401 Paluu
Aaaahhh... oi että olin odottanut tätä hetkeä. Neljä kuukautta sitten tuntui kuin helmikuuhun olisi ikuisuus, mutta nyt vihdoin näin uusia Dawson's Creek-jaksoja, mikä olikin hyvä ottaen huomioon sen, miten monesti olen viime kuukausien aikana katsellut vanhoja jaksoja. Vaikka tiesinkin aika tarkalleen mitä jaksossa tapahtuu, oli silti aivan ihanaa nauttia vajaa 50 minsaa telkkarin ääressä. Okei, sou, mistäs alottaa? Kuten odotettua, Pacey ja Joeyn suhteen katsominen oli täyttä paratiisia. Joshua Jacksonin ja Katie Holmesin kemiat pelaavat niin hyvin yhteen, että on vaikeaa erottaa fiktio todellisuudesta. Dawson taas sai - onneksi - jotain muuta ajateltavaa Gretchenin tultua Capesideen, mutta silti Dawson vielä onnistui käyttäytymään hieman lapsellisesti jakson aikana. Mutta kai sitä pitää antaa jätkälle breikki, eiköhän se siitä aikuistu. Gretchenin tulo oli puolestaan virkistävää, ja jotenkin tykästyin häneen heti alussa. Andie oli aivan upea. Hän loisti enemmän kuin koskaan, ja oli niin ihanaa nähdä hänet onnellisena. Jenin, Jackin, Andien ja Dawsonin ystävyyttä oli suuri ilo seurata, ja heistä kaikki näyttivät niin... rennoilta. Loppujen lopuksi, jakso oli erittäin onnistunut, ja loistava aloitus neljännelle tuotantokaudelle. I want more...

#402 Koulukurjuus
Neljännen tuotantokauden toisen jakson arvioiminen tulee olemaan vaikeaa, sillä jotenkin en vain saanut tuntumaa siitä. Vaikka olenkin katsonut jakson useasti (mutten yhtä monesti kuin ensimmäisen), niin silti se vain ei... iske. Siis, tietty se oli hieno jakso, jossa tapahtui paljon erilaista, mutta jotenkin se kuvaustekniikka ja ympäristö vaan oli niin jotenkin kylmä. Jostain syystä edellisen jakson ilmapiiri vain oli paljon "lämpimämpi". Anyway, totta puhuen olisi erittäin hienoa nähdä Dawsonin aikuistuvan. Tämä "pacey-vei-mun-tytön-en-ikinä-puhu-sille"-Dawson alkaa jo ottaa hermoille. Andie ja Jack eivät olleet jaksossa tarpeeksi, mutta Gretchenin hahmosta taas on hyvää vauhtia tulossa yksi vakiokasvoista, ja totta puhuen minulla ei ole mitään sitä vastaan. Samoin tämä toinen uusi kasvo, eli Drue Valentine. Yhdellä sanalla wow. Jos en jo tietäisi mitä tulevissa jaksoissa tulee tapahtumaan, niin saattaisin jopa pitää hänestä. Siis olihan jäbä mielenkiintoinen, ja on ilmiselvää, että hän tulee aiheuttamaan vielä paaaaaljon päänvaivaa koko Capesiden jengille. Sou, vaikka jakso olikin hieman vaikeasti hahmoteltavissa, niin silti se oli hieno jakso, ja vielä iso kiitos Neloselle tämän upean sarjan esittämisestä!

#403 Capesiden herrasmiehet
Tämä arvostelu tulee reippaasti myöhässä, mutta silti tässä se on. Ensinksikin, missä oli Gretchen? Toiseksi, miksi oi miksi? Tahtoo True Loven takas! Epäreilua! No, anyway, jakso oli erilainen ja sen takia hyvää vaihtelua. Jenin ja Paceyn kohtaukset olivat todella hyviä, ja dialogi oli todella hauska. Drue taas... no, mitäs hänestä voi sanoa? Jos joku keksii, niin ole ystävällinen ja mailaile mitä pikemmiten. Druesta on selvästikin tulossa uusi Abby Morgan. Miespuolinen siis. Ja vaikken koskaan pitänyt Abbysta, niin silti pidin siitä, millainen vaikutus hänellä oli jengin yhteishenkeen ja itsetuntoon. Ja tarkoitan sitä hyvällä. Ihan tosi. No, sitten... Dawsonille iso käsi. Ja samoin Paceylle siitä, että hautasi ylpeytensä ja meni juttelemaan Dawsonille. Mutta ihan tosi, lisää Jackia. Please! Andie sentään sai hieman omaa juttua tässä jaksossa, ja se oli tod. hyvä. Loppujen lopuksi, neljäs kausi on alkanut erinomaisesti ja on jo kovassa vauhdissa tulemaan kenties paras tuotantokausi ohjelman historiassa.

#404 Tulevaisuuden odotuksia
Yhdellä sanalla: mahtavaa! Vielä vajaa viikonkin jälkeen en vieläkään ole nähnyt sitä tarpeeksi, siis sitä Joeyn juopottelua ja sitten Joeyn ja Paceyn välien selvittelyä. Mahtavaa! En ikinä tiennyt, että Joey Potter voisi olla vielä hauskempi kuin hän on - selvinpäin siis. Mutta hauskaa riitti. Katie Holmes todisti, että hänestä on aikamoiseksi komedienneksi, mikäli jonain päivänä päättää jättää draaman ja jännärit menneisyyteen. Jenin, Andien ja Joeyn kohtaus oli suurenmoinen. Heistä on tosiaan tullut todella hyviä ystäviä, mikä oli erittäin piristävää, kun ottaa huomioon sarjan miespuolisten tähtien välien olosuhteet. Mutta Jack, oi raukka-Jack. Ei kiva. Andie puolestaan oli taas huvittava. Siis come on, rajais vähäsen... Sori, mutten voinut olla sanomatta sitä. Itse taas olin mielissäni Jenin "kypsyydestä", ja kuinka tämä on todella kasvanut, kun ottaa huomioon millainen tämä oli ollut New Yorkissa. Ja kun vertaa häntä Drue Valentineen. Sitten, Gretchenin suuri salaisuus. Vaikka tiedänkin sen jo etukäteen, niin silti on mielenkiintoista seurata hänen ja Dawsonin ystävyyden edistymistä, ja kuinka he jo alkavat luottaa toisiinsa. Sitten Pacey... oi Pacey. Siis voisiko maailmassa olla täydellisempää tyyppiä? Tosissaan upea jätkä. Ja jos Joey jonain päivänä päättää dissata Paceyn, niin kyllä hän minulle aina kelpaa... Kuulitteko, käsikirjoittajat? Tänne Suomeen vaan!! Okei, okei, aika lopettaa ilmiselvästi. Keep it Dawson's Creek. I know I will.

#405 Perhelisäys?
Lievästi tylsempi jakso kuin edeltäjänsä, mutta silti hyvä. Itse rakastin erityisesti Dawsonin ja Gretchenin kohtauksia, sekä Dawsonin ja Hra Brooksin viimeistä kohtausta. Osaahan se Dawson olla hauskakin... sori sori. Joka tapauksessa, jakso oli erittäin onnistunut valistus-jakso, ja kai sitä jokaisen nuorisosarjan on sellainen esitettävä. (Uskomatonta, että lajittelin DC:n nuorisosarjaksi, mutta kaipa se sitä on -> kilpailijoitaan vaan reilusti laadukkaampi...) Mutta viesti meni perille, ja se hyvä. Yksi kysymys vaan, missä olivat Jen, Drue ja Pacey? Joo, näytettiinhän Jenia ja Paceyta, mutta ei läheskään tarpeeksi! Tahtoo lisää Joshuaa ja Michellee! Ja heti! No, onneks on videot keksitty... Ja taas eksyin aiheesta. Siis, jakson nimi siis oli loppujen lopuksi 'Perhelisäys?', mikä tosin oli hieman yksipuolinen, sillä sen mukaan jakson päätarina olisi ollut se mahdollinen perheenlisäys. Mikä ei pitänyt paikkaansa, vaikka niin saattoikin kenties luulla. Siis ottaen huomioon sen määrän, joka Mitchille ja Galelle annettiin. Mutta seuraava jakso tulee taas olemaan vähempi vanhuksista, ja enemmän nuorison "hauskan" pidosta. No, sittenhän te sen näette. Tämä tästä tällä kertaa. Ja todellakin, älkää unohtako lähettää palautetta ja muuta sellaista! Kaikkeen vastailen heti! Moido!

#406 Suuria odotuksia
Kyllä nyt odotellaan... Okei, eli taas tuli vaikeasti arvosteltava jakso, ja ehkä sen takia olenkin lykännyt arvostelua jo viikon verran (tosin flunssa ja päänsärky ei asiaa auttanut myöskään). Mutta nyt se tulee. Ensiksikin, miten minusta alkaa tuntua, että viimeiset kaksi jaksoa ovat olleet pelkkää valistusta? No, ei kenties pelkkää, mutta silti. Mutta hyvä se. Oli itse asiassa hyvä, että näytettiin että vaikka Andie onkin suurinpiirtein päässyt pahimman yli, niin että silti hänellä on heikkojakin hetkiä, eikä hän todellakaan ole täydellinen. Hän on todellinen. Ja oli myös hienoa nähdä pappa-McPheetä, ja sitä kuinka hän on muuttunut. Nyt hän on jopa isä. En todellakaan rakasta Drue'a, enkä todellakaan hänen vaikutustaan Jeniin, mutta silti Andien oma mokahan se oli. Ja on tappavan tuskaista katsoa kuinka Andien virhe tuhoaa koko ohjelman yhtä parhainta suhdetta -> Jenin ja Jackin ystävyyttä. Gretchen ja Dawson saivat vihdoinkin eteensä sen pakollisen kysymyksen, eli ollaanko vain ystäviä vai ei? Ja onnittelut Dawsonille, joka onnistui käyttäytymään kunnioitettavasti. Vaikka Joey & Pacey olivatkin mukana. Iso käsi D:lle. Joeyn ja Paceyn kohtaukset olivat taas kerran suloisia, mutta tahtoo enemmän! Ja mikä ikinä Joeylla onkaan Gretchenin ja Dawsonin jutun takia, toivon kovasti, ettei se vaikuta hänen suhteeseensa Paceyn kanssa. Ja toinen iso käsi Leeryjen uudelle tulokkaalle!

#407 Andien tilaisuus
Ei ei ei... Nyt se on poissa, ei kiva. Vaikka Andiella oli ärsyttävät hetkensä, niin silti aloin todella pitää hänestä. Joten miksi oi miksi? Nooo, mitäs sille enää voi. Eli, ensinnäkin, jakso oli upea! Taatusti yksi kauden parhaimmista. Upea. Jenin ja Jackin ensimmäiset kohtaukset olivat hirveitä, sillä heillä todellakin on upea ystävyys. Samoin muutkin Jenin kohtaukset olivat kamalia. Siis miten ihmeessä joku voi olla niin säälittömän julma? Puhun Druesta, tietenkin. Dawsonin ja Hra Brooksin kohtaukset puolestaan rulasivat. Mahtavaa. Gretchen taas pimennossa. Julmaa. Mutta Andien ja Paceyn yhteisiä kohtauksia on ollut ikävä, ja tämä jakso osoitti miksi. Meredithin ja Joshin kemiat todellakin pelaavat yhteen erittäin upeasti. Ravintola-kohtaus oli melkeinpä täydellinen. Ja Andien puheen aikana enpä usko että monikaan säilyi kuivilla silmillä. (Olipas toi hieno lause;)...) No minä ainakin tirskautin pari kyyneltä. Oooohhh. Että minä rakastan tätä sarjaa. Jenin ja Jackin loppukohtaus oli todella suloinen. Andien pikku "pujahdus" siinä lopussa oli myös ihana. Ainoa negatiivisella tavalla itkettävä asia olikin David Dukesin "omistuskirjoitus". Muuten jakso oli aivan täydellinen. Erittäin onnistunut. Lisää...

#408 Epätavalliset epäillyt
Usein käyttämääni sanaa taas lainaillen: mahtavaa!! Aivan upea jakso. Olikin jo aika saada hieman salapoliisimaisuutta Dawsoniin, ja kirjoittajat onnistuivat siinä täydellisesti. Samoin jakson kuvaajat tekivät erinomaisen homman, ja juuri se erikoinen, mutta samalla mielenkiintoinen sekä hieno kuvaustekniikka kekseliään juonen kanssa tekivät jaksosta niin onnistuneen. Juonta on vaikea lähteä analysoimaan, sillä jakso ei niinkään keskittynyt hahmojen "henkiselle tasolle", mikä oli kivaa vaihtelua. Jackin uusi ystävä Molly oli valloittava, samoin ei voi oikein sanoa Dawsonin toisesta uudesta ystävästä. Gretchen jatkaa loistamistaan, mutta en voi sanoa pitäneeni Brooksista tässä jaksossa. Jackin kohtaus Jenin ovella oli hauska, ja yhä jankutan sitä, että Jackia kehtaisi katsella enemmänkin... Hänen ja Jenin kohtaukset rulaavat viikosta toiseen. Drue... no, karmaa. Mitä muuta voi sanoa? Ei muuta tarvitsekaan. Sitten Dougie... Dougie, Dougie, Dougie. What a great guy! Ihan tosi, kolmannen kauden alusta lähtien hänestä on tullut huipputyyppi. Ja hänen ja Paceyn kohtaukset olivat kiinnostavia, sekä samalla todella hauskoja. Taas se tuttu sana; lisää! Joeyta ja Paceyta ei ollut tarpeeksi - yhteiskohtauksia siis. Mutta sekin yksi vähäinen oli mahtava. Ahhh... Sarjan tekijät onnistuivat hyvin ns. "paikkaamaan" sen Andien paikan, tuomalla uusia ihmisiä jaksoon, mikä teki jaksosta todella mielenkiintoisen ja mukaansa tempaavan. Jatkoa odotellen... Muistakaa muuten tsekata se uusi taustakuva! Ja mailailkaa mielipiteitänne!

#409 Paceyn tilaisuus
Iso käsi (ei) Nelosen kääntäjille aivan surkeasta otsikoinnista taas kerran. Amerikassahan jakso oli nimetty 'Kiss Kiss Bang Bang'-nimiseksi, siis koska sen Hra Brooksin Dawsonille antaman kirjan nimi oli sama. Ja pakkohan se on myöntää, ettei 'Pusi Pusi Bam Bam' ole kenties sopiva nimi jaksolle, mutta silti. 'Paceyn tilaisuus'. Come on. Ensin oli 'Tulevaisuuden odotuksia', sitten 'Suuria odotuksia'. Sitten tuli 'Andien tilaisuus' ja nyt 'Paceyn tilaisuus'. Come on. Vähän mielikuvitusta, kiitos! Mutta ei edes huono otsikointi onnistunut pilaamaan tätä nautintoa. Siis upea jakso taas kerran. Jo jakson toinen kohtaus oli mahtava, siis Rva Valentinen ilmeen näkeminen Joeyn kertoessa miksei tämä pääse tarjoilemaan kemuihin. En saisi sanoa, mutta what a total b***h. Eikä omena todellakaan kauas puusta putoa... No niin, eli vaikka tämä touhu alkaakin jo kyllästyttää, niin silti en voi olla sanomatta että: Thank Gosh For Jack & Jen! Jo se 'Will & Grace'-pätkä oli klassikko. Samoin Gretchenin saadessa lisäaikaa en voi olla pitämättä hänestä. Upea tyyppi. Samoin - omalla tavallaan - upea tyyppi on Hra Brooks. Kyllä ainakin hauska se osaa olla, jos ei muuta. Aivan hulvatonta. Dawsonin ja Brooksin kohtaukset ovat takuuvarmaa naurukamaa. Kuten myös Brooksin ja Gramsin kohtaus oli hauskalla tavalla hieno. Joey & Pacey taas... no, mitä sitä voi sanoa? Upea pari. Artisokkaa... LOL. Loppukohtauksesta en voi oikein
sanoa paljoakaan, sillä no... good for them. Saipahan Dawson vihdoin jotain säpinää... Taisi viime kerrasta olla aikaa (oliko se se Jackin exä, Kate? Ja jos yhtä melkein-suukkoa ei lasketa, niin se oli sitten Eve Whitman. Ja kuka haluaa muistella sitä?). No, Gretchen on upea ja Dawson saa olla onnellinen. No jaa, saa se Gretchenkin olla. Anyways, jakso oli kaikessa kokonaisuudessaan aivan erinomainen, ja varmasti yksi kauden parhaimmista.

#410 Itseluottamusta
Joo, eli aivan aluksi haluan - ikävä kyllä - julistaa tämän kenties kauden tylsimpien jaksojen top-vitoseen. En tosin tiedä onko ns. tylsiä jaksoja viittä, mutta silti. Löytyi jaksosta paljon hyvääkin, pakko myöntää. Ensiksikin mieleen tulee Dawsonin lahja Joeylle... Varmasti yksi kauneimmista hetkistä. Pacey oli taas upea. Vaikka Joey raivostuikin Paceylle syyttä suotta, niin silti Pacey käyttäytyi kuin täydellinen poikaystävä ja meni hra Kasdanin luokse puhumaan Joeyn puolesta. Ja samoin hän onnistui hienosti ns. painostamaan Joeyn selvittämään tunteensa, ilman että käyttäytyi törpösti. Go, Pace! Ja lisäksi hän on upea Alexanderin kanssa... Oli muuten kiva nähdä Alexia pitkästä aikaa. Joeyn ja Dawsonin kohtaus oli hieno, ja koskettava. Ihana nähdä heidänkin ystävyytensä, ja sen, että se on taas kunnossa. Mitä siinä nyt puoli vuotta meni... Anyways, vihdoin Jackia ja Jenia kunnolla!!! Kiitos! Ensinnäkin, Jenin vaatteet olivat upeat! Pienoisen mielipide-sodan jälkeen olen yhä sitä mieltä. Mutta se ei ole pointtini, vaan siis se koko juttu. Virkistävää saada Jackillekin jotain äksöniä, oli jo korkea aika. Ja Tobey oli hyvä tyyppi, omalla tavallaan, tosin. Ehkä hän saattoi tulla hieman liian kovasti Jackia arvostelemaan, mutta silti jotenkin pidin hänestä. Plus se on aika söpö. Joo, ja sitten Dawson ja Gretchen. Luulisi 21-vuotiaan pystyvän kertomaan tunteistaan suoraan. Mutta ei niin ei. Ehkä sitten ensi jaksossa ;) ... Joo, eiköhän tämä tästä. Hieno jakso, vaikka arvostelun alussa sen mollasinkin tylsäksi. Eihän se sitä ollut. Eli perun sanani, ja nyt sanon, että jakso oli hyvälaatuinen ja mielenkiintoinen, suurimmaksi osaksi Jackin, Tobeyn ja Jenin ansiosta. Mutta ensi viikkoa odotellen...

#411 Dawsonin tao
Ou wau. What a bunch. Nyrkkeilijänäkin se pärjäisi... Go Joey! No, jakso alkoi jo hienosti, eli Paceyn ja Dawsonin yhteiskohtauksella. Hattu pois Dawsonille, joka taas kerran osoitti kypsyyttään kertoessaan Paceylle totuuden tunteistaan Gretchenia kohtaan. Miinus Paceylle asenteensa vuoksi. Oli silti hienoa nähdä reilusti Witterien sisarusten kohtauksia. Ne olivatkin erittäin onnistuneita, ja vaikka heidän road trippinsä vähensikin Joeyn ja Paceyn kohtauksia reippaasti, niin oli silti mielenkiintoista nähdä heitä kahta yhteisissä kohtauksissa. Okei okei, sitten siihen Joeyn iskuun. Sanoin jo kerran ja sanonpa uudelleen: wau. Drue todellakin on a son of a b****, ja oli täysin oikein Joeylta motata sitä. Yllättävää kenties oli Joeyn ns. lämpeneminen Drueta kohtaan lopussa. Siis kun hän tajusi Druen motiivin. Mutta missä oli Jen? Konsertissa, okei okei... Kai pitää vain hyväksyä se tosiasia, ettei kirjoittajilla riitä mielikuvitusta keksiä pientä sivujuonta Jenille. Seuraavassa jaksossa sitten. Samoin Jackille. Gramsin ja Brooksin suhde oli hyvä lisä tähän jaksoon, ja muutenkin se oli ennustettavissa. Joo, sitten se koko Dawsonin ja Gretchenin juttu. Oh gosh. Ekanakin se kirje oli kyllä romanttinen, omalla tavallaan, mutta kenties vähän liikaa. Siis että kylläpä sattui löytymään juuri se kirje, juuri oikeaan aikaan. Mutta se on sitä tv-draaman taikaa. Joo, Nick oli todistetusti pässi, ja onneksi Gretchen lopulta tajusi sen. Vaikka loppukohtauksessa Gretchenin ilme näytti hänen pitävän Dawsonia enemmänkin suloisena kuin haluttavana, niin silti se oli yksi hienoimmista. Ehdottomasti. 'What took you so long?' oli upea. Hienoa työtä. Ja samoin se Joeyn ja Paceyn ainoa yhteinen kohtaus - se laiturilla siinä lopussa - oli niin ihana. Siis se tapa miten Pacey piti Joeyta jalkojensa välissä... Okei, kuulostaa pervolta, mutta suloista silti. Eiköhän tämä nyt riitä. Hurmaava jakso, ja hienoja juonikäänteitä... 'I had a few things to do first.' Aaahhh... Ja näin sydämeni sulaa.

#412 Paceyn syntymäpäiväjuhlat
Jeah, jeah, jeah. Beatles-kuume iskee... NEways, jakso oli erinomainen. Aivan suurenmoinen. Upea. Jo alusta asti melkeinpä kaikki Pacey-kohtaukset olivat hulvattomia. Vieläkin naurattaa. Okei, eli itse asiaan. Aaah, miten tätä voi ylipäätään arvostella? Jakso oli kaikinpuolin täydellinen. Erityisesti rakastin Paceyn ja hänen perheensä välien näyttämistä. Siis come on. Hirvee perhe! Ei pahalla, mutta silti. Gretchen oli ainoa, joka osasi käyttäytyä. Ja minä jo luulin Dougien olevan ns. Paceyn puolella. Mutta silti hänkin petti minut... Joo, ja sitten Paceyn isä. Silloin tokan kauden viimeisessä jaksossa kun hän oikeasti puhui Paceylle, siis kuin isä ja poika konsanaan, niin no, ehkä minä vaan todellakin luulin, että John Witter olisi nyt "kunnollinen" isä. Mutta ei niin ei. Hienointa koko jutussa on se, että surkeista lähtökohdista huolimatta Paceysta on varttunut aivan uskomattoman loistava mies. Ja hauska. Siis esim. se "Her name is Joey, ma'." ja sitten "Of course you did." siis aivan hulvatonta. "Oh, joy..." oli myös upea. Mutta kaikista hauskin oli kenties se ruokapöytädialogi. LOL. Mutta muillakin tahoilla jaksossa oli hienoja kohtia, kuten Jenin ja Tobeyn kohtaukset, Dawsonin ja Gretchenin kellaripätkä, sekä sitten se kun Pacey tuli isänsä kanssa sisälle ja sai "oikeanlaisen" synttärisankari-sisääntulon. Kaikista ihaninta oli se kun kaikki lauloivat "Happy Birthday':tä ja laulun loputtua Joey sanoo Paceylle 'I love you'. Mutta tämän huomasivatkin vain harvat, sillä hän ei sanonut sitä ääneen, mikä teki siitä koko jutusta niin erikoisen. Ja hienon. Tobey todellakin käyttäytyi törpösti Jackia kohtaan... Oh poor Jackers. No, Gretchenin ja Dawsonin hommaa en edes ala analysoimaan, sillä ei minulla ole paljoakaan niin maata mullistavaa sanottavaa siitä. Periaatteessa heidän suhteensa on tietyllä tavalla hieno, mutta ei todellakaan yhtä taianomainen kuin sen nuoremman Witterin. Well, I am a P/Jer. No niin, vielä kaksi viikkoa ja sitten we're getting NOOKIE! hehee... Moido!

#413 Toivoton
Okei, eli no... toivotonta hommaa, ainakin jos Dawsonia ajattelee. Siis, tietenkin tämän ikäkysymyksen oli noustava jossain vaiheessa, kaikkihan sen arvasi. Paljon pointseja käsikirjoittajille, että he osasivat esittää senkin hyvin, ja samalla myös hauskasti. Oli ilo seurata, kuinka Dawsonin ja Gretchenin välillä on näin runsaasti rehellisyyttä ja kunnioitusta. Miinuspointteja siitä jazz-klubikohtauksesta, sillä sen eukon laulamista näytetiin aaaaivan liian pitkään. Siis puuttuu vain Vonda Lammaspaimen ja Pulla-mies tanssimasta tiputanssia... Huomaa, että kello on jo yksitoista, ja että katsoin pätkän Ally McBealia pari tuntia sitten. No niin, yhtä ilo oli taas nähdä rva Valentine. Oi miten ihana tuttavuus... Can't help loving that b***h. Ja Drue taas osoitti hienotunteisuutensa ja herrasmiehisyytensä. Well done, man. Surullisinta koko asiassa on se, että tollaisia "miehiä" (no onhan se ulkoisesti mies, mutta sisältä... höm, höm), niin sellaisetkaan eivät vielä ole kuolleet sukupuuttoon. No way. Mutta takaisin aiheeseen, eli no, Anna Evans. Uusi tuttavuus. Olisi ollut mielenkiintoista, jos juoneen olisi kehitelty Paceyn ja Joeyn välistä mustasukkaisuutta, mutta toisaalta hyvä, ettei siihen kliseeseen sorruttu. Eiköhän kaikki ole jo saaneet tarpeeksi siitä taudista, ainakin vähäksi aikaa. Pacey todellakin taas jatkaa tuota ritari-toimintaansa, eikä minulla (kuten myöskään monella muullakaan) ole mitään sitä vastaan. Ja no, saihan se Joey vähän inhimillisyyttä puristettua Druesta. Anna todellakin oli bimbo. Mutta mitä sille voi? Tobey. Oi Tobey, Tobey, Tobey. Joko olen sanonut, että todella pidän tästä tyypistä? Ja Jack sopisi sille niin hyvin. No jaa, we'll see... Jen taas puuttui, mistä en taaskaan pitänyt. Gramsin ja Brooksin kohtaus, etenkin se viimeinen, oli ihanan tunteellinen, ja heidän suhde on ollut hieno sivujuoni tällä kaudella. Joeyn ja Paceyn pieni sex-talk oli myös hyvä, ja enteilee seuraavaa jaksoa (ooops, sori, no kaikkihan sen on jo nyt nähnyt.) Ylipäätään jakso oli kasin pintaan, mutta siitä jotenkin puuttui sitä jotain. Mutta eiköhän se seuraava jakso korvannut sitä jotain... Aaah, ja sitten seuraavan arvostelun kimppuun...

#414 Talvinen tarina
NOOKIE, NOOKIE, NOOKIE. Upea jakso. Aivan mahtava. Ja ihan pelkästään niiden viimeisten minuuttien ansiosta. Oi joi. No, mistäs sitä aloittaisi? Alusta, vaikka. Dawsonilta oli hieno teko jäädä Capesideen, Brooksin luokse, vaikka hänellä olisikin ollut tilaisuus päästä viettämään hauskaa viikonloppua. Voima olkoon kanssasi, Skywalker. Tai jotain sinne päin. Anyways, Gramsin ja Dawsonin kohtaukset olivat hienoja, ja syvällisiä, mutta samalla hyvin lämpimiä. Tulee mieleen Gramsin ensimmäisimmät kommentit siitä naapurin pojasta... heh heh. Kyllä asiat ovat muuttuneet. Brooksin entisen parhaan kaverin käynti oli hieno, ja samoin hänen pieni puheensa uskosta. Se koko ensirakkaus-soopa oli aivan täysin vertauskuvallista, mutta antaa nyt olla tämän kerran. Dawson todellakin on kasvanut. Pakko myöntää. Kippis sille. Gretchen oli hienosti hänen tukenaan, mutta yksi asia mikä koko jutussa jäi vaivaamaan oli se Dawsonin hyvästijäiset Brooksille. Siis vaikkeivat he nyt ihan parhaita kamuja olleetkaan koko aikaa, mutta silti pelkkä "Nähdään, hra Brooks." Oh come on. Ottaen huomioon kaikki ne sanat ja hienot syvälliset lauseet mitä Dawson suustaan ulos päästelee, olisi uskonut sieltä nyt löytyvän jotain merkityksellisempää. Ja samoin, miten Dawsonin äiti; nainen, joka (tosin on raskautensa takia tunteellinen), ei ole koskaan edes varmaan jutellut koko miehen kanssa, on täysin kyyneleissä hänen kuoltua, ja Brooksin kaksi läheisintä ihmistä (Dawson ja Grams) ei kumpikaan tirauttanut kyyneltäkään. Ja, tiedän, Dawsonin itkeminen ei ole nättiä katseltavaa, mutta silti. Ja sitten lähdetään hiihtoreissulle. Jack ja Jen. Oi voi, se kaatuminen. Tai, ne kaatumiset. Mutta etenkin se jälkimmäinen. Vieläkin naurattaa. Oli muuten aikamoinen lento. Kyllä on sattunut tyttöön aikamoisesti. Ellei kohtauksessa käytetty stunttia. Mutta iso säälihyökyaalto kuka-ikinä-sen-kaatumisen-nyt-esittikään-ihmisen takapuolelle. Voi nimittäin olla aika kipeenä. Joo, sitten se "You'd be amazed what a girl can do with a hairclip and a little bit of time" oli upea. Ja sitten se kiistanalainen kohta, eli "The Next Best Thing" ja "Hellyyteni kohde" Dawson's Creekin tyyliin. Voin myöntää huutaneeni "EI EI Ei!" kuvaruutuun heidän suudellessaan. Siis, itse rakastan heidän ystävyyttään yli kaiken. Heidän suhteensa on kenties sarjan helmi. Mutta miksi siihen piti vetää tämä seksuaalisuus-juttu, en tiedä. Jenille pointseja siitä, että hän tajusi lopettaa sen. Hänkin on todella kasvanut. Jackin "Mostly I'm scared that I'm never gonna find a guy that I'll love as much as I love you" oli liikaa. Jos en olisi tiennyt sitä aiemmin, olisin varmaan ollut nessuja vailla siinä kohdassa. Voisiko kundi olla yhtään upeampi? Ja sitten Joey ja Pacey. Sokerina pohjalla. Itse nookieta edeltäneet kohtaukset olivat hienoja, ja rikastuttivat heidän suhteensa syvyyttä. Anna Evans, sanoin jo kerran, ja sanon taaskin. Bimbo mikä bimbo. Pacey torjui hänet hienotunteisesti, mutta tehokkaasti. Että on ihana katsella kundia, joka on niin rakastunut. Joeyn epävarmuus oli jo vainoharhaisuuden puolella, mutta samalla Paceyn viittaus Dawsoniin oli mielenkiintoinen. Ja kyllähän siinä oli hyvä pointti. Dawsonin ja Joeyn puhelinkeskustelu oli yksi jakson merkittävimmistä kohdista, etenkin se loppu. "Hyvästi, Joey." ja "Hyvää yötä, Dawson." Sitä voisi alkaa analysoimaan, mutta kellon ollessa pitkälti kahdentoista puolella, jätän sen teille. Loppukohtauksestakin voisin kirjoittaa seitsemän sivua, mutta nyt pitäisi tiivistellä se pariin lauseeseen. Jo se hiusten harjaus oli todella herkkä yksityiskohta, ja se kuvakulma oli omaperäinen, ja hieno. Joeyn "puhe" oli aivan mahtava, ja Pacey oli upea. Ulkoisesti, siis. Aaaahhhh... Tuskin löytyy montakaan, joka ei olisi toivonut olleensa Katie Holmesin paikalla filmaamassa sitä kohtausta. Ei reilua. EI todellakaan. Mutta koko kohtaus oli ikimuistoinen ja täydellinen. Loppui vain aivan liian lyhyeen. Aaahhh. Vielä yksi aaahhh. Nyt on aika jatkaa kokeeseen lukemista, mutta jatkakaa te muistelua, ja kasettienne kelailua edes ja takaisin... Sitä minäkin vielä tulen tekemään, monta monta kertaa. P.S. Tuli muuten historian pisin jaksoarvostelu, mutta who cares?

#415 Neljä tarinaa
Tarina-teemassa jatketaan... No, aaahhh. Ekaksikin se "aamukiusallisuus". No, se oli mielenkiintoinen ja todellakin originelli juonikäänne. Ne Paceyn antamat suklaat olivat ihana ele. Toisaalta hänen painostus oli turhaa, ja Joeylla oli hyvä syy suuttua. Ja olihan se sopimis-kohtauskin ihana. Tämä jakso sai todella minut pysymään P/Jerina. Oh yeah. Ihan kuin edellinen jakso ei sitä jo tehnyt, mutta silti... Sitten seuraavaan stooriin. Brooksin hautajaisistakin olisi tietysti voitu näyttää jotain, mutta toisaalta oli hyvä ratkaisu keskittää tämä osa Dawsonin surutyöhön. Ei se niin hirveä tyyppi ole. Itse asiassa nykyisin Dawson on aika symppis. Kun nyt vihdoin pääsi siitä kateellisesta vaiheestaan yli. Mutta Gretchen tosiaan oli upea ja tuki Dawsonia yhä. Grams on - Gretchenin ohella - yksi sarjan parhaista sivuhahmoista, ehkäpä paras. (Sori Bess!) Gramsin ja Dawsonin kohtaus oli vakuuttava. Samoin se kohta, jossa Dawson ja Gretch lukevat sitä dialogia. Gosh, mä rakastan tätä ohjelmaa. Sitten kolmanteen osaan. Jen, Jen, Jen. Siis tämä tyttö on rautaa. Koko stoori oli aivan klassikko, kaikki ne pikku kommentit ja tokaisut olivat upeita. Se oli juuri sellaista huumoria, mitä minä diggaan. Aivan mahtavaa. Tom Frostkin oli hupaisa uusi tuttavuus, ja on hyvä, että hänen hahmostaan tehtiin haastava ja vahva tyyppi, sillä tuskinpa toisenlainenkaan olisi Jenille "pärjännyt". Hienoa, että DC on ottanut tämän asian (terapian) käsiteltäväksi (Andien tapausta unohtamatta...), ja samalla se antaa Jenille vihdoin lisää omaa juonta, mistä olen AINA iloinen. Hänen persoonansa on aivan liian upea ja monitasoinen, että sen voisi jättää taka-alalle. Joo, ja sitten viimeiseen stooriin. Dawson ja Joey. Niinkuin ennen vanhaan. Muistaakseni silloin ennen vanhaan oli tapana olla rehellisiä? Ja kohteliaita sekä huomaavia? Voi niitä aikoja. No jaa, olihan sitä kiva heidänkin ystävyyttään taas nähdä, etenkin koska heillä nykyisin on niin terve suhde. Turhahan sitä hauskanpitoa on analysoimaan ruveta, eli suoraan niihin viimeisiin minuutteihin. Ekanakin, Dawsonilla ei ollut MITÄÄN oikeutta kysyä tollaista Joeylta. Toki hän on hänen paras kaverinsa, mutta rajat se on silti vedettävä. Ja vaikka hän tiedostikin tämän (ainakin jollain tasolla), niin silti hänen olisi pitänyt jättää asia siihen. Mutta Joey se vasta virheen teki. Paceylle Joey lupasi aiemmin kertoa Dawsonille totuuden, mikäli se nousisi esille. Muutenkaan Joeyn ei olisi pitänyt valehdella, sillä uskon Dawsonin ansaitsevan totuuden. Ja vaikka Joey miten haluaisikin suojella Dawsonia, niin ehkäpä Jo'n kannattaisi muistella viime kevään ratkaisujaan, ja niiden seurauksia. Siis, että HALOO! Mutta mitäs sille enää voi. Kokonaisuudessaan jakso oli hyvää jatkoa sitä edeltävään, vaikka tietysti oli vaikea vastata sen asettamiin odotuksiin. Tämä systeemi, että jakso oli jaettu neljään osaan, oli piristävä ja toimiva. Nämä uudenlaiset esitys-tavat (#3.20 Pitkä päivä ja #4.08 Epätavalliset epäillyt) ovat olleet virkistäviä, ja todella mielenkiintoisia. Lisää, voisi joku huutaa... Kuten myös allekirjoittanut.

#416 Valhe
Aivan aluksi haluaisin sanoa vain sen, että BUU JOEY! Vaikka hänellä olikin hyvät syyt valehdella, niin silti en voi kannattaa hänen tekojaan, etenkin kuin sekä Dawson että Pacey antoivat hänelle tilaisuudet kertoa totuus. No jaa, itse arvosteluun. Drue, Drue, Drue... Aivan mahdoton tyyppi. Siis olihan se tavallaan hauskaa, mutta toisaalta törkeetäkin. Joey taas pani pojun koville, mikä oli hubaa. Jenin ja Frostin pätkät ovat AINA mielenkiintoisia, ja erittäin nautittavia. Kuten myös tälläkin kertaa. Koko vakoilu-homma oli hulvaton. Ja Frost todellakin on reilu tyyppi, siis kun ottaa huomioon, että tämä tiesi tytön puuhat koko ajan, eikä silti edes pahastunut. Aivan mahtava tyyppi. Jack oli huippu, kuten aina. Jen & Jack todella rulaavat, siis saimme kaksi upeeta repliikkiä tässä jaksossa ("Tämä tyyppihän saattaa olla Christina Aguilera-fani." ja "Katson Sinkkuelämää." - mahtavaa!). Aaahhh. No, sitten Pacey & Gretch. Ekaksikin, niillä kahdella todellakin on hieno suhde. Ja Gretchen käyttäytyi upeasti tajutessaan Paceyn "vihjailut". Joeyn sisääntulo rantakämppään oli klassikko ("Hi."). Ja se aamupätkäkin oli erittäin onnistunut. Dawsonin ja Gretchenin illalla oli paljon potentiaalia, mutta sitten se potentiaali hävisi. Se seksi-puhe oli hieno, ja todistaa heidän voivan olla täysin rehellisiä toisilleen, mikä on aina hienoa... Siitä päästäänkin Joeyn valheeseen. Gretchenilla ei periaatteessa ollut oikeutta tuomita Joeyta, mutta toisaalta jonkunhan se piti takoa vähän järkeä Joeyn päähän. Gretchen sitten todella kertoi Paceylle totuuden, mistä voi olla kahta mieltä. Itsekään en tiedä kummalle kallistuisi, mutta koska Joey ei sitä selvästikään aikonut tehdä, oli se oikein Gretchenilta. Siis, jos totta puhutaan, ei koko asia periaatteessa kuulunut edes Gretchenille, ja siksi oli aika outoa nähdä, kuinka tämä otti ohjat käsiinsä tässä tilanteessa. Mutta anti nyt olla. Dawson on kasvanut, ja nyt vihdoin Joeykin tajusi sen. Ehkä hiljalleen pääsemme eroon tästä koko "triangeli"-hommasta, sillä se alkaa jo väsyttää silmiä ja aivoja. Dawsonin vuosikirjan korjaus, sekä se hammasharja-juttu olivat erinomaisia. Tämä jakso kokonaisuudessaan oli tapahtumarikas, mutten pitänyt itse tapahtumista (lukuunottamatta Jenia & Jackia). Vielä kaksi jaksoa ennen taukoa...

#417 Opiskelupaikat
Hohhoo... No, edellistä parempi jakso. Vaikka jakson ekasta katsomisesta on jo mennyt kuukausia (vai?) niin päätinpä sitten muistella sen verran, että voisin tarjota teille uskollisille luki/tukijoilleni pari minuuttia verbaalista pelleilyä. Eli let's cut to the chase, shall we? Jakso oli taas laadukas, mutta sisälsi mielestäni liikaa ankeutta ja surua. Siis likka pääsee yhteen maan parhaista kouluista eikä osaa tehdä muuta kuin itkeä! Ymmärrän tietysti Joeyn ahdingon, mutta etenkin tällä kaudella on keskitytty liikaa juuri Joeyn ahdinkoon. Anyways, aluksikin Neloselle taas hattu pois; onnistuitte (taas kerran) tyrimään hienon jakson alkuosan. Monestiko MTV3 teki tämän Roswellille? Ei siinä että olisin katsonut yhtään jaksoa kyseistä sarjaa, mutta wild guess. Nelonen nimittäin onnistui jättämään pois pari mahtavaa repliikkiä ja vitsiä. Että boo-hoo. Mutta aloitus oli hieno, ja kertoi aikalailla koko jakson sisällön; Joeyn ja Dawsonin tulevaisuuden pähkäilyä. Mutta who cares? Jack ja Jen eivät yhäkään ole lopettaneet rulaamistaan. Koko New York-saaga oli huvittava, mutta sisälsi juuri Jenin kohdalla paljon tärkeitäkin pointteja, joihin allekirjoittanut pystyy samaistumaan. Bodie! Vihdoin. Menihän tässä kymmenisen jaksoa siitä, kun viimeksi näimme hra Kokkia, ellen aivan erehdy. Mutta hänen ja Bessien hössääminen oli hellyyttävää. Samoin Paceyn asennoituminen siihen kun ensin kuuli Joeyn päässeen Worthyyn. Mutta se mitä siitä seurasi oli kaikkea muuta kuin hellyyttävää. Itkettävää? Kyllä. Masentavaa? Kyllä. Surullista? Ehdottomasti. Mitä ikinä tapahtui sille "Aion olla siellä missä sinä olet."-jutulle? Joka tapauksessa, Galen masu on ihana! Dawson taas oli erilainen. Hyvässä mielessä. Mutta lisää siitä myöhemmin. Kaksi sanaa: Tom Frost. Yksi sana lisää: mahtavaa! Koko terapia-juttu on hoidettu niin upeasti, että siitä on tullut yksi neloskauden parhaimmistosta. Frost on juuri Jenille sopiva (en tarkoita pervolla tavalla), sillä tämä "haastaa" Jenin, ja todellakin osaa hommansa. Lisäksi tyyppi on erittäin hauska, sortumatta silti epäasiallisuuksiin. No niin. Oli piristys vihdoin nähdä hieman ryhmässä oloa, sillä sitä on neloskaudelta puuttunut. Jenin "burgeri"-pätkä oli lainaten jenkki-kolleegojani (lue: amerikkalaisia dc-faneja) "hilarious". Sitten herra Golden Boy. Tiedostan toistavani tätä usein, mutta mitäs sille voi? Dawson todellakin on kasvanut, ja jatkaa kasvuaan. Joku voisi olla iloinen. Minäkin. Pelkkä ajatus, että hän antaisi rahat Joeylle oli kieltämättä spontaani. Kenties myös sanat hullu, hölmö, järjetön ja mitä-hittoa voisivat kuvata sitä. Mutta se, ettei tämä myöhemmin perunut puheitaan, vaikka Joey kuinka antoi hänelle syitä tehdä niin, osoitti hänen ehdotuksensa olleen täydellisen vilpitön, sydämellinen ja taka-ajatukseton. Ja kenties nämä samaiset sanat kuvaavat tätä nykyistä Dawson Wade Leerya. Ja Dawsonin kehusessio sen kun vaan jatkuu. Se valokuva Joeysta ja Paceysta hänen huoneessaan kertoi kaiken. Siis, että wow. En muuta osaa sanoa. Sitten... Joeyn oli jo aikakin tunnustaa valheensa. Periaatteessa hänellä oli jo viime jaksossa täydellinen tilaisuus korjata erheensä, silloin kun Dawson pyysi anteeksi koko kysymystä. Mutta nyt hän vihdoin löysi rohkeuden (?) kertoa totuuden. Kiitos siitä. Tästä huolimatta Joey ei todellakaan ansainnut Paceyn sympatiaa. Siis tarkoitan, että Paceyllakin olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi aihetta pistää Joey tiukoille valehtelustaan, mutta toisaalta oli kenties viisas veto tiputtaa asia, ja keskittyä toiseen sitä suhdetta purtavaan asiaan, eli tulevaisuuteen, ja sen asettamiin paineisiin. Pacey kertoi mitä tunsi, pinnat siitä hänelle, mutta se pieni ikuinen optimisti sisälläin (Andie McPhee?) kiljuu isoa EI:tä. Miksi käsikirjoittajat pudottelevat näitä pikkupommeja merkeiksi tämänkin suhteen tuhosta? Äääähh, haluan skipata seuraavat jaksot, alright? Tiedän paremmin, etten näin tule tekemään. Mutta jottei tarvitse lopettaa tätä arvostelua näin surullisissa merkeissä haluan taas kerran ylistää kirjoittajia J&J:n kala-pätkästä. Taas lainailen kolleegojani; brilliant. Tässä parivaljakossa olisi enemmän ainesta Will&Grace-tapaiseen sitcomiin kuin itse Willissa ja Gracessa. Kuunteleeko kukaan Warner Brosilla? Epäilen, ja kellun ahdingossa.

#418 Opintomatka
New York, New York, New York... Ensin kuitenkin arvostelen Dawsonin & Grechenin osuutta. Vaikka se jäikin jaksossa hieman Ison Ompun varjoon, oli se silti taas kerran onnistunut näyte heidän suhteestaan. Enkä tarkoita sitä loppuosuutta. Dawson leikkimässä spontaania; ei ollut eka kerta, mutta silti jotain, mitä soisi näkevän useimminkin. Road trip oli hauska idea, ja toteutettiin täydellisesti. Kieltämättä kliseisestä renkaan puhkeamisesta niin hauskan teki Dawsonin suhtautuminen siihen. Heidän toilailujaan oli mukava seurata aina "jakson pääjuonen" (lue: Jen Nykissä) välissä. Irv oli hupaisa, ja Dawsonin "Anna hänelle rahat, kulta"-pätkä kuvasi heidän keskeistä huumorintajuaan hyvin. Tiedoksi vain, että sen pätkän, jossa Gretch istuu auton konepellillä ja Dawson yrittää pähkäillä pelastuskeinoa, muisteleminen tulee aina tuomaan hymyn huulilleni. En erityisemmin aio lähteä kommentoimaan heidän rakkauden tunnustamisiaan, mutta Gretchen hoiti pinnat kotiin pysäyttämällä Dawsonin, jonka motiivi selvästikin ei liittynyt vain ja ainoastaan Gretchenin ja hänen rakkauteen, vaan pikemmin tytön nimeltä Josephinen viimeviikkoiseen tunnustukseen. Vaikka toisaalta oli sydäntä riipaisevaa (okei, liioittelu, syyllistyin!) nähdä Gretchen itkemässä nuotion äärellä Dawsonin jo nukkuessa. Heillä oli niin hieno suhde, ettei sitä olisi pitänyt "turmella" Joeyn haamulla. Aika ironista, itse asiassa, että Dawsonin ja Gretchenin suhdetta kalvaa Joeyn haamu, kun taas samanaikaisesti Joeyn ja Paceyn suhdetta kalvaa Dawsonin haamu. Milloin tämän Dawson/Joey-kohtalo-vielä-jonain-päivänä-johdattaa-heidät-yhteen -ajatuksesta päästään ylitse? Eivätkö kumpikaan heistä todellakaan pysty terveeseen suhteeseen toisten ihmisten kanssa, ilman että näissä suhteissa heistä toinen kummittelee jatkuvasti? Sitä saamme odottaa. Pacey ja Drue. Kaksikko, joka ei aiemmin ole päässyt oikeuksiinsa. Hulvatonta, mutta toisaalta surullista menoa, jota kai on turha lähteä sen enempää analysoimaan. Niinpä sanonkin vain, että se, mikä alkoi hauskasti, ikävä kyllä loppui toivottomasti. Paceyn ja Dougin kohtaus oli koskettavalla tavalla vakuuttava, ja samalla merkityksellinen. Samoin kuin Paceyn tullessa kotiin ja katsoessaan peilistä kuvajaistaan. Se kertoi enemmän kuin tuhat keskustelua Joeyn kanssa; asiat olivat vakavasti vinossa. Heidän suhteensa on kuin vankilassa, josta ulos ei pääse kuin yksi kerrallaan. Tulevien jaksojen tapahtumien kannalta katsottaessa tällä jaksolla oli suuri merkitys, sillä se kuvasti hyvin Paceyn nykyistä mielentilaa. Mutta siitä sitten taas syyskuussa enemmän... No niin. Jackin loistaessa poissaolollaan ei minulle jää muita vaihtoehtoja kuin seuraavaksi keskittyä sarjan ainoiden alle kakskymppisten kauniinpaa sukupuolta edustavien yksilöiden ystävyydeksikin nykyisin kutsutun suhteen kehittymiseen. Toisin sanoen Jeniin ja Joeyyn. Kun vuoden alussa sain tietää erään tulevan jakson sijoittuvan osaksi Nykkiin, olin arvattavasti innoissani. Tulossa olisi taattua laatua. Ja sitä saatiin yltä kyllin. Joeysta ja Jenista todellakin on tullut hyviä ystäviä. Vaikkei heille olekaan suotu montakaan yhteistä kohtausta tänä vuonna, saavat juuri he kaksi aikaiseksi ne muistettavimmat. (Viittaus jaksoon #406 Tulevaisuuden odotuksia). Se kaitsija-hommeli oli söpö, ja samoin Joeyn sanat Jenille (jotka tosin kääntäjä Jukka Keskinen onnistuikin vääristelemään), kun he katselivat Nykkiä pilvenpiirtäjästä. "Tämä räjäyttää mieleni... Sinä räjäytät mieleni." kääntyikin osaksi erilaiseksi, ja teki siitä vähemmän merkityksekkään. Mutta sitten Jeniin. Oli jo aikakin saada lisää syvyyttä häneen, ja nyt sitä sitten saatiin. Michelle Williamsille suuri ylistys siitä laadusta, jolla tämä onnistui tuomaan esiin Jenin hahmon tunteet ja siitä kyvystä, joka antoi jokaiselle mahdollisuuden samaistua hänen koettelemuksiinsa, ja näkemään hänen hahmonsa uusin silmin. Theo Lindleysta ei taas ole muuta sanottavaa kuin että painuis äijä kuuseen. "Sweet Jane":n soidessa taustalla, Jenin ja Joeyn halatessa asemalla ja lähtiessä kävelemään käsi kädessä eteenpäin, en enää voinut pidätellä kyyneleitä. Ja vaikken periaatteessa yhtään kyyneltä vuodattanut vielä tässä vaiheessa, niin silti se oli koskettava kuin mikä. Kuten oli myös Jenin ja Frostin viimeinen yhteinen kohtaus, jonka aikana todellakin purin padon ja päästin tulvan valloilleen. Yksi lisäpointti, jota en halua unohtaa mainita on se, että milteipä joka ikinen kerta kun erotaan tai jätetään hyvästit, sanotaan "See ya". Mistä tämä johtuu, jos utelias olla saa? Toisten mielipiteitä odotellen... P.S. Viettäkää muuten unohtumatonta kesäaikaa. Vielä hieman yli kuukausi uusiin jaksoihin!

#419 Raskaana
Vaikka olen yhä vakaasti sitä mieltä, että jakson nimeksi olisi ollut osuvampi "Myöhässä", niin silti pidin siitä melkoisesti. Jaksohan alkoi jo hauskasti: Mitch & Dawson pilailivat Galen masun kustannuksella, sitten Gale meinasi synnyttää. Ja vaikka tämä "väärä hälytys" -juoni onkin jo aika klisee, oli se silti toteutettu hauskasti. Mitch & Gale ovat hervoton pari ("Enya, Kenny G...")! Paceyn ja Joeyn kohtalo kirpaisee... Muutenkin Joeyn käyttäytyminen oli aika uskomatonta. Siis puhun nyt siitä, mitä hän sanoi Bessielle, joka on aina ollut hänen turvanaan. Sitten itse raskauspelko. Joku voisi sanoa senkin olevan jo teinisarjojen kierrätyskamaa, mutta Katie Holmes pelasti homman hienolla roolisuorituksellaan. Itse olen vain jo kyllästynyt, ettei koko tuotantokaudella ole luultavasti ollut kolmea enempää jaksoa, joissa Joey ei olisi pillittänyt. Miten ennen niin kovakuorisesta tytöstä tuli tällainen tunteellinen, no... tyttö. Onko tämä sitä aikuistumista, ettei muuta tehdä kuin itketä? Tiedä häntä... Okei, ennen kun siirryn seuraavaan aiheeseen on pakko mainita, että Joeyn olisi todellakin pitänyt kertoa Paceylle pelostaan, eikä "hautoa" asiaa, joka olisi muuttanut molempien elämät. Nooh, sitten Dawson & Gretchen. Eli oli tavallaan piristävää nähdä ns. rehellinen pari. Gretch on todella hyvää Dawsonille, sillä hän on luultavasti yksi niistä tekijöistä, jotka vaikuttivat Dawsonin henkiseen kasvuun tämän kauden aikana. (Tosin käsikirjoittajillakin saattaa olla hieman syyllisyyttä asiaan...) Mutta kiitos siitä! Siispä sen takia onkin harmillista tietää Dawsonin ja Gretchenin kohtalo. Mutta oli ilo seurata heidän tapaansa selvittää ongelmaansa, ja etenkin lopussa, kun he tyytyivät jättämään sen selvittämättä. No niin, makoisana sokerina pohjalla on Tobeyn ja Jackin kuvio. Ooh lala laa... Näitten kahden kohtaukset olivat mahtavia, todella hauskoja. Ja vaikka itse aihe oli vakava ja ikävä kyllä myös hyvin ajankohtainen ja todellinen, onnistuivat he silti päästämään suustaan aivan unohtumattomia repliikkejä, kuten "Mitä seuraavaksi? Oprah?". Onneksi vain suomennos ei ollut "Mitä seuraavaksi? Oopperaan?". Mutta Jack oli aivan upea ystävä, vaikka tarvitsikin Jenin (joka muuten kutoi jo toista kertaa tällä kaudella) neuvoja tajutakseen ottaa ohjat omiin käsiinsä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kokonaisuudessaan jakso oli monipuolinen ja siksi ihana, vaikkakin enteili itkuista ensi viikkoa... Kiitos ja hyvää yötä. PS. Upsista, unohtui mainita se, että ne nimijuhlat olivat aivan erinomainen idea!!! Mitch & Dawson saivat aikaan upean kohtauksen, ja se sikari-jutska oli mainio! Samoin ne Mitchin sanat Dawsonista vauvana olivat koskettavia. Kerran kirjoittajille hei! Nimistä parhaimmat mielestäni olivat Emma, Sophie ja Thomas. Ja oli se Joeyn ele myös hieno. Sehän oli se koru, jonka Dawson hänelle antoi kolmoskauden alussa. Eiköhän summata tämä kohtaus kolmeen tuttuun kirjaimeen A-A-H!

#420 Päättäjäistanssit
TULOSSA PIAN!

#421 Jälkipuinti
TULOSSA PIAN!

#422 Uudet ylioppilaat
TULOSSA PIAN!

#423 Loppunäytös
TULOSSA PIAN!